Saksa saa uuden hallituksen ensi viikolla

Sosiaalidemokraatit hyväksyivät hallitussopimuksen jäsenäänestyksessä.

Merkel
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Saksan sosiaalidemokraatit hyväksyivät jäsenäänestyksessään uuden hallitussopimuksen ylivoimaisella ääntenenemistöllä.

Lauantaina iltapäivällä julkistetun äänestystuloksen mukaan kristillisdemokraattisen CDU:n, sen bajerilaisen sisarpuolueen CSU:n ja SPD:n suurta koalitiota kannatti noin 76 prosenttia jäsenäänestykseen osallistuneista lähes 370 000 sosiaalidemokraatista. SPD:ssä on kaikkiaan 474 820 jäsentä.

”Vakuutamme vastaan äänestäneet 24 prosenttia seuraavien neljän vuoden aikana siitä, että sopimusta puolustaneet 76 prosenttia olivat oikeassa”, puheenjohtaja Sigmar Gabriel sanoi Berlinissä tuloksen selvittyä.

SPD:n päätös tietä sitä, että hallitussopimus allekirjoitetaan virallisesti maanantaina, ja että Angela Merkel valitaan tiistaina kolmannen kerran liittokansleriksi.

Hallitusneuvottelut olivat vaikeat, ja ne kestivät lähes kolme kuukautta. Merkelin johtamat kristillisdemokraatit voittivat vaalit murskaavalla 41,5 prosentin enemmistöllä. Sosiaalidemokraatit saivat 25,7 prosentin kannatuksen, mutta he olivat hallitusneuvotteluissa vahvoilla, koska Merkel ei pystynyt muodostamaan enemistöhalitusta ilman heidän tukeaan.