Saksa luopuu asteittain hiilivoimasta – viimeinen voimalaitos suljetaan 2038

Ympäristöjärjestöt ovat pääosin tyytyväisiä. Fortumin omistamalle Uniperille on luvassa korvauksia.

energia
Teksti
Teppo Tiilikainen

Saksan tulevaa energia- ja ilmastopolitiikkaa määrittävä hiilikomissio päätti varhain lauantaiaamuna 26. tammikuuta, että maa luopuu pikkuhiljaa saastuttavista hiilivoimaloistaan.

Lähes 21 tuntia kestäneen maratonkokouksen päätteeksi syntyneen kompromissiratkaisun mukaan viimeinen hiilivoimalaitos suljetaan viimeistään vuonna 2038. Pahiten saastuttavat yli kolmen gigawatin ruskohiilivoimalat ja neljän gigawatin kivihiilivoimalat on määrä sulkea vuoteen 2022 mennessä.

Päätös vaikuttaa voimakkaasti Saksassa toimiviin energiayhtiöihin. Suuria hiilivoimaloita omistavien RWE:n ja Uniperin pitäisi sulkea kapasiteettiaan noin 12 gigawattia heti ensimmäisessä vaiheessa.

Yhtiöille on luvassa korvauksia voimaloiden alasajon aiheuttamista tappioista.

Suomalainen Fortum omistaa lähes puolet Uniperista. 3,7 miljardin kauppa hyväksyttiin lopullisesti vuonna 2018. Uniperin osakekurssi kääntyi perjantaina yli kahden prosentin laskuun Frankfurtin pörssissä.