Saksa ja Ranska – ikuisesti vastakkain, myös eurokriisissä

Uutisanalyysi: Euron historia on kertomus kahden mahtimaan oppiriidoista.

Euro
Teksti
Kustaa Hulkko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Syksyllä 2012 tein opintomatkan Brysseliin – vain todetakseni, että tiesin EU:sta, eurosta ja koko yhteisestä eurooppalaisesta projektista paljon vähemmän kuin olin kuvitellut.

Koulutuksen aihe oli ajankohtainen: eurokriisi. Seminaarin jälkeen oli illallinen, ja pöydässäni istui pari italialaista kollegaa. He pilkkasivat estottomasti Saksaa, Suomea ja muita pohjoisia euromaita. Ne näet vastustivat suunnitelmaa eurobondeista, joka oli silloin ajankohtainen aihe. (Eurobondeilla tarkoitetaan valtionobligaatioita, joista euromaat vastaisivat yhdessä.)

Mieleeni tuli kysymys: entä EU:n perustamissopimuksen no bail-out -sääntö, kielto vastata toisen valtion veloista?

Ammattitovereiden arroganssi oli kuitenkin sitä luokkaa, että sensuroin kysymykseni.

Italialaisten itsevarmuus jäi vaivaamaan. He olivat kokeneita journalisteja, jotka varmasti tiesivät, että Italiakin oli allekirjoittanut Maastrichtissa 1992 sopimuksen Euroopan unionista.