
Ryöstääkö Kiina mielipidevankien sisäelimiä? – Näyttö rikollisesta bisneksestä on yhä vakuuttavampaa
Tulevaisuudessa Kiina käyttää yhä enemmän ihmisiä elävinä sisäelinpankkeina, väittää kanadalainen tutkija.
David Kilgour kuuli Kiinassa 1990-luvun lopulla ”vaikeasti uskottavia” väitteitä. Hänelle – Kanadan silloiselle apulaisulkoministerille – kerrottiin, että Kiinan vankiloissa tapetaan mielipidevankeja poistamalla näiltä sisäelimiä, jotka myydään hyvään hintaan elinsiirtobisneksessä.
Kovia syytöksiä esitti muun muassa Falun Gong -liike eli Falun Dafa, jonka Kiinan hallitus oli julistanut valtion viholliseksi. Falun Gongin harjoittajia oli ryhdytty sulkemaan vankiloihin ja työleireille.
Myöhemmin Kilgour sai tehtävän. Falun Gongin vainoamisen tutkimista vaatinut yhdistys CIPFG (The Coalition to Investigate the Persecution of the Falun Gong in China) pyysi Kilgouria tutkimaan asiaa. Hän sai kumppanikseen maanmiehensä, ihmisoikeuksiin erikoistuneen asianajajan David Matasin.
”Olemme tulleet siihen valitettavaan johtopäätökseen, että väitteet ovat totta”, Kilgour totesi, kun kaksikko oli koonnut 32 faktaa, jotka tukivat Falun Gongin esittämiä syytöksiä.
Löydöistä koottu raportti Bloody Harvest (Verinen sadonkorjuu) ilmestyi vuonna 2006. Tutkimus herätti huomiota ja keskustelua kaikkialla maailmassa.