Ryanair tunnusti viimein ammattiliitot, mutta työtaisteluille ei näy loppua – Tänään perutaan yli 200 lentoa

Halpalentoyhtiö valitti EU-komissiolle joutuvansa neuvottelemaan sopimuksista kilpailevien lentoyhtiöiden edustajien kanssa.

Euroopan suurin ja kannattavin halpalentoyhtiö Ryanair teki merkittävän takinkäännön joulukuussa 2017.

Koko olemassaolonsa eli yli kahden vuosikymmenen ajan työntekijöidensä ammatillista järjestäytymistä vastustanut yhtiö ilmoitti hyväksyvänsä ammattiliitot ja aloittavansa niiden kanssa neuvottelut työehtosopimuksista.

Yhdeksän kuukautta myöhemmin sopu on yhä kaukana.

Koko joukko sopimuksia on tehty eri maissa, mutta pitkään muhineet jännitteet yhtiön johdon ja työntekijöiden välillä jatkuvat. Samalla jatkuvat työtaistelutoimet.

Tänään perjantaina 28. syyskuuta yhtiö peruu yli 200 kaikkiaan 2 400:sta lennostaan kuuden maan matkustamohenkilökunnan ja saksalaisten lentäjien lakkoilun vuoksi. Lakossa on myös osa Ryanairin hollantilaisista lentäjistä.