Ruotsissa vaalit sunnuntaina – porvarien valta päättymässä

Demarijohtaja Stefan Löfven noussee pääministeriksi.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ruotsin porvarihallitus kaatuu todennäköisesti ensi sunnuntaina 14. syyskuuta järjestettävissä parlamenttivaaleissa. Tuoreet mielipidemittaukset lupaavat sosiaalidemokraattien, vihreiden ja vasemmistopuolueen oppositiorintamalle 46–48 prosentin kannatusta.

Pääministeri Fredrik Reinfeldtinjohtaman maltillisen kokoomuksen suosio on romahtanut viime vuosina, vaikka porvarihallitus on selviytynyt erinomaisesti Eurooppaa ravistelevasta talouskriisistä.

Tuoreiden mielipidemittausten perusteella kannatus on kääntynyt vaalien alla taas hienoiseen nousuun, ja kokoomuksen, liberaalisen kansanpuolueen, kristillisten ja keskustan porvariallianssia tukee nyt 38–41 prosenttia äänestäjistä. Reinfeldtin katsotaan voittaneen niukasti myös viime sunnuntaisen tv-väittelyn.

Jos demarit vievät vaalit, pääministeriksi nousee puolueen puheenjohtaja Stefan Löfven, 57, siviiliammatiltaan hitsari. Hänet nostettiin puheenjohtajaksi tammikuussa 2012 Ruotsin metalliliiton puheenjohtajan paikalta Håkan Juholtin lyhyen ja skandaalinkäryisen kauden jälkeen.

Löfven ei ole suuri visionääri. Hän on poliitikkona harmaa, mutta häntä pidetään luotettavana ja sovittelevana johtajana ja hän on onnistunut yhdistämään riitaisan puolueen. Demareiden kannatus on noussut parissa vuodessa alle 25 prosentin pohjalukemista noin 30:een.