
Kaksi tapaa epäonnistua
Venäjän presidentti Vladimir Putin ei myönnä toimineensa virheellisesti koronakriisissä, mutta tuskin niin tekee myöskään Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell.
Koronaepidemian alkuvaiheessa olin kauhuissani Ruotsin koronastrategiasta. Kuulosti hullulta tehdä juuri päinvastoin kuin koko muu maailma ja luottaa siihen, että kaikki järjestyy pelkillä suosituksilla.
Sen jälkeen ajattelin, että olin varmaan väärässä. Ruotsalaisethan pärjäävät aina. He olivat oikeassa esimerkiksi silloin, kun jättäytyivät pois eurosta – siitä on seurannut Ruotsille pelkkää hyvää. Ruotsin johtajilla on todistetusti oiva taktinen vaisto, ja he tuntuvat aina tietävän, mikä on Ruotsille edullisinta.
Korona saapui Venäjälle verraten myöhään. En uskonut Putinin väitteisiin, että Venäjä oli turvassa. Ajattelin silti, että ehkä korona ei leviä samalla lailla kuin lännessä. Venäjällä vanhukset evät liiku ulkona niin paljon. Vanhoja ihmisiä on ylipäänsä vähemmän kuin lännessä, koska varsinkin miesten keskimääräinen elinikä on huomattavasti lyhyempi.