Ranskan parlamenttiin tulossa liuta untuvikkoja – Macron tarvitsee taakseen myös ay-liikkeen ja kansan

Presidenttien ajamat uudistukset ovat ennenkin kelvanneet parlamentille mutta eivät ranskalaisille.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ei ole sattumaa että Ranskan presidentti Emmanuel Macron tapasi tällä viikolla Britannian pääministerin Theresa Mayn.

Vain neljää päivää aiemmin Mayn konservatiivit olivat kokeneet rökäletappion ja menettäneet enemmistönsä parlamentissa.

Vain kahta päivää aiemmin Macron oli puolestaan varmistanut itselleen ja poliittiselle liikkeelleen vahvan tuen alahuoneessa parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella.

Macron ja May edustavat kahta vastakkaista näkemystä Euroopasta. Britannia haluaa ulos EU:sta, Macronin Ranska yhä syvempää integraatiota.

Brittisanomalehti The Financial Times kirjoittaa, että Macronille brexit tarkoittaa ”historiallista mahdollisuutta”.