Ranskan maahanmuuttajalähiöissä on ääriliikkeiden helppo iskeä
KOLUMNI: Miksi sosialistit avasivat vuonna 1981 ovet sepposen selälleen kaikille tänne tulijoille, kirjoittaa Helena Petäistö.
Kahdessa asiassa olen antanut terroristeille periksi. Enää en juuri istu terasseilla, vaan menen sisälle kahvilaan, ja metrojunissa menen joko ensimmäiseen tai viimeiseen vaunuun enkä siihen keskimmäiseen, jossa varmimmin räjähtää. Muuten jatkan tavallista elämänmenoa niin kuin muutkin pariisilaiset.
Mutta itse mielessäni manaan sitä, miksi Ranskan sosialistit vuonna 1981 avasivat valtansa huumassa ovet sepposen selälleen kaikille tänne tulijoille. Silloin ei kyse ollut hätää kärsivistä pakolaisista, vaan vanhan siirtomaavallan perinnöstä.
Tuskin kukaan heistä silloin arvasi, kuinka pahaksi tilanne vielä muuttuisi. Nyt moni suomalainen kyselee minulta ihmetellen, mistä Ranskaan syövän tavoin levinnyt terrorismi oikein johtuu. Kummitteleeko Algerian historia edelleen? Valittaen on pakko vastata, että omahyväinen Ranska maksaa laskua myös monista omista virheistään.
Ranskalaisille tyypillistä kaikilla elämänaloilla on ”le non-dit”, asioista vaikeneminen ja ongelmien lakaiseminen maton alle, jota suoraviivaisen suomalaisen on usein vaikea ymmärtää. Kansojen sulatusuunina Ranska oli tottunut ottamaan vastaan suuret määrät puolalaisia, espanjalaisia, italialaisia ja portugalilaisia, jotka katolisina sopeutuivat tänne hyvin samoin kuin Euroopan suurin juutalaisyhdyskunta. Mutta kun maan arviolta viiden miljoonan muslimin joukkoon pesiytynyt radikaali integrismi nosti päätään vuosia sitten, se oli suuri yllätys.