Rakas ystävä, ylisti Erdoğan neljästi Venäjän presidenttiä – Putin ei kertaakaan Turkin presidenttiä

Mielensä pahoittaneiden liitto on parodia, ilakoi kriittinen venäläinen verkkomedia.

Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Turkki ja Venäjä ilmoittivat uudesta ystävyydestä, kun maiden presidentit löivät kättä päälle Pietarissa 9. elokuuta. Epäillen siihen luottaa Granissa kirjoittava Ilja Milštein, joka ennakoi, miten Recep Tayyip Erdoğanille voi suhdanteen muuttuessa käydä taas edulliseksi riidellä Venäjän kanssa.

Riskejä lisää se, ettei Vladimir Putin Milšteinin mukaan luota pettureihin eikä anna heille anteeksi. Hän kiinnittää huomiota, miten Erdoğan kutsui lehdistötilaisuudessa neljään kertaan Putinia rakkaaksi ystäväkseen mutta Putin ei moista suustaan päästänyt.

Milšteinin mielestä olisi kuitenkin ollut synti, jos riitaa Turkin kanssa ei olisi haudattu. Turkin ansioiksi Venäjän silmissä Milštein listaa muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen jäädyttämisen, tuhansien ihmisten vankilaan laittamiseen, sanomalehtien sulkemiset, lähes laillistetun kidutuksen ja vaatimukset kuolemanrangaistuksen palauttamisesta.

Milštein päättelee, että Venäjän ja Turkin johtajat ovat liittolaisia vihassaan mutta Venäjän ja Turkin kansalaiset veljiä onnettomuudessaan.