Puola valmistautuu miljoonaan pakolaiseen, mutta asiantuntijan mukaan paikkoja on vain 40 000:lle

Suomi ei toistaiseksi tee ukrainalaisille kielteisiä turvapaikkapäätöksiä, jotka johtaisivat maasta poistamiseen.

Teksti
Mika Horelli

Ukrainan rajanaapureissa valmistaudutaan vastaanottamaan pakolaisia, jotka pakenevat Venäjän täysimittaista hyökkäystä. Jo aivan sodan alussa noin 100 000 ukrainalaista on joutunut jättämään kotinsa, YK arvioi torstaina.

Ukrainassa on arviolta 44 miljoonaa asukasta.

Väestöltään vain hieman pienemmän Puolan sisäministeri Maciej Wąsik ilmoitti helmikuussa Puolan radion haastattelussa, että maa on valmis ottamaan vastaan jopa miljoona pakolaista Ukrainasta.

Puolassa asuu ennestään yli kahden miljoonan ukrainalaisen vähemmistö. Osa heistä on muuttanut Puolaan sen jälkeen, kun Venäjä valtasi Krimin vuonna 2014 ja moni työn perässä jo sitä ennen. Ukrainalaisten on ollut helppo saada työlupia työvoimapulan vaivaamassa Puolassa.

Maassa suhtaudutaankin ukrainalaisiin pakolaisiin myönteisemmin kuin esimerkiksi Lähi-idästä tai Afrikasta saapuviin turvapaikanhakijoihin.