Palestiinalaiset vetoavat: Auttakaa, tai edessä on kansannousu

Rauhanneuvottelut ovat jumissa, siirtokuntien rakentaminen kiihtyy.

intifada
Teksti
Katri Merikallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Samaan aikaan, kun taistelut repivät Syyriaa ja vallankumous heiluttaa Egyptiä, palestiinalaiset ovat yrittäneet kaikessa hiljaisuudessa neuvotella Israelin kanssa palestiinalaisalueiden miehityksen lopettamisesta.

Tulokset ovat olleet laihoja.

”Mitään todellista etenemistä ei ole tapahtunut”, sanoo Suomessa vieraillut Hani Masri, joka johtaa palestiinalaista politiikantutkimuslaitosta Masaratia Länsirannalla.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry on yrittänyt välittää rauhaa osapuolten välillä heinäkuun lopulta asti. Neuvottelujen on määrä päättyä huhtikuussa.

”Israel asettaa koko ajan uusia vaatimuksia palestiinalaisille, muttei itse tee mitään myönnytyksiä”, Masri sanoo.