Päivän kuva: Simpsonit-sarja saa uuden hahmon

animaatioelokuvat
Teksti
Netta Vuorinen
Simpsons
Päivän kuva on tällä kertaa kaksiosainen. Vasemmalla kilpailun voittaja, Peggy Black, ja oikealla SK:n graafikko Outi Kainiemen ehdotus uudeksi Simpson-hahmoksi. Kuva vasemmalla Ray Mickshaw / AP / Lehtikuva, kuva oikealla Outi Kainiemi.

Fox-tuotantoyhtiön järjestämä kilpailu uudesta Simpsonit-hahmosta on ratkennut. Voittaja on Peggy Black, 52, Connecticutin osavaltiosta.

Kilpailuun osallistuvien tuli suunnitella uusi hahmo Simpsoneiden 20-vuotisen taipaleen kunniaksi. Osallistuneita oli yli 25 000.

Voittajan ideoima hahmo on nimeltään Ricardo Bomba, liukaskielinen kaikkien aikojen häntäheikki Etelä-Amerikasta. Peggy Blackin mukaan Simpsonit tarvitsevat kunnon Casanovaa, johon kaikki naiset rakastuvat.

Ricardo Bomba saa ”ensi-iltansa” Yhdysvalloissa 31. tammikuuta. Siihen asti ”La Bomban” ulkonäkö pidetään salassa.

Vastineeksi SK esittelee oman hahmoehdokkaansa: Margen Suomen-serkku Pertti Kopra, joka on syntynyt SK:n graafikon Outi Kainiemen kynästä.

Kopra seilailee laivakokkina Karibianristeilyillä. Kolmenkympin hujakoilla oleva rempseä nuori mies kulkee määrätietoisesti omia polkujaan. Ja tyttöystävää ei ole.

Lähde AP