Päivän kuva: Onko tämä kuubalaisnainen maailman vanhin ihminen?

ennätykset
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Juana Bautista de la Candelaria Rodriguez kotonaan Santa Rosan kylässä Kuubassa helmikuussa 2010. Kuva Ismael Francisco / AP / Lehtikuva.

Tuolissa istuu Juana Bautista de la Candelaria Rodriguez. Hän on elänyt koko ikänsä Santa Rosan kylässä Kuubassa.

Syntymätodistuksen mukaan hän syntyi 2. helmikuuta vuonna 1885. Näin ollen hän olisi viettänyt viime viikolla 125. syntymäpäiväänsä ja olisi maailman vanhin ihminen.

Hänen iästään ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta. Esimerkiksi listaa ikäennätyksistä pitävä Guinnesin ennätysten kirja ei ole kuullut Rodriguezista.

Virallisesti maailman vanhimmaksi elänyt oli ranskalainen Jeanne Louise Calment, joka kuoli 122 vuoden ja 164 päivän ikäisenä vuonna 1997.

Jos Juana Rodriguez todella on syntynyt vuonna 1885, hän on ehtinyt nähdä monenmoisia vaiheita Kuuban ja maailman historiassa.

Hän oli seitsemäntoistavuotias, kun Kuuba itsenäistyi vuonna 1902. Sitä ennen maa oli ollut Espanjan ja Yhdysvaltain vallan alaisuudesssa.

Vuonna 1959 Fidel Castrosta tuli Kuuban pääministeri kahden vuoden sisällissodan jälkeen. Juana Rodriguez oli tuolloin 74-vuotias. Kun Castro luovutti vallan veljelleen 2008, Rodriguez oli ehtinyt täyttää 123 vuotta.

Kun Kuuban kriisi Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välillä oli kuumimmillaan vuonna 1962, Rodriguez oli 77-vuotias.

Ja kun kylmä sota päättyi vuonna 1991, hän oli jo yli 100-vuotias: 106.

Lentoliikenne ja internet ovat “pienentäneet” maapalloa radikaalisti muutamassa vuosikymmenessä – ainakin länsimaisille ihmisille ei ole temppu eikä mikään poiketa toisella mantereella.

Onkin hauska ajatella, että tässä pikayhteyksien maailmassa elää ihminen, joka oli 18-vuotias, kun Wrightin veljekset rakensivat ensimmäisen lentokoneen vuonna 1903.

Yhä enemmän satavuotiaita

Tilastokeskuksen mukaan myös suomalaiset elävät entistä vanhemmiksi.

Ennen vuotta 1900 syntyneistä hyvin harva eli 100-vuotiaaksi, mutta 1900-luvulla syntyneistä 100-vuotiaiden osuus on kasvanut nopeasti. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, vuoden 1975 jälkeen syntyneistä pojista jo yli kymmenes ja tytöistä yli viidennes elää 100-vuotiaaksi, kirjoittaa Max Planck -instituutissa työskentelevä Mikko Myrskylä Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä 1/2010.

Lähde: AP, Tilastokeskus