Päivän kuva: Näin Aurinko päästi Saanatunturin verran massaa

Aurinko
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuva Nasa / AFP / Lehtikuva. Katso myös Nasan video purkauksesta.

Kun Aurinko on aktivoituu, se näyttää tältä. Nasan Solar Dynamics Observatory -satelliitti onnistui nappaamaan tarkan kuvan, kun Aurinko roihusi 7. kesäkuuta.

Kuvassa näkyy sekä roihupurkaus että koronan massapurkaus. Hiukkaspilven edestakainen liike johti Nasan mukaan siihen, että näyttää kuin lähes puolet Auringon pinnasta olisi sen peitossa.

Roihupurkaus tarkoittaa käytännössä sitä, että Auringosta ryöppyää muutaman minuutin ajan avaruuteen hiukkasia ja sähkömagneettista säteilyä suurella voimalla. Roihupurkaukset voivat olla vaarallisia avaruuslentäjille.

Koronan massapurkaus taas on Auringosta avaruuten sinkoutuva massiivinen kaasupilvi. Niitä purkautuu lähes päivittäin. Ilmatieteen laitoksen mukaan massapurkaus sisältää tyypillisesti noin 10 miljardia tonnia ainetta, mikä vastaa suuruusluokaltaan Kilpisjärvellä sijaitsevan Saanatunturin massaa.

Massapurkaus voi suuntautua kohti Maata. Silloin se kuitenkin sekoittuu usein aurinkotuuleen. Aurinkotuulet aiheuttavat sen, että varsinkin Maapallon napa-alueilla näkyy revontulia. Aurinkotuulta voi käyttää myös avaruuspurjehdukseen (SK:n juttu aiheesta).

Joskus Auringosta pääsee iso purkaus eli syntyy avaruusmyrsky. Se saattaa häiritä ja vahingoittaa satelliitteja, radioliikennettä, GPS-signaaleja ja jopa sähköverkon toimintaa. Voimakkaimmat Maan magneettikehää ravistelevat avaruusmyrskyt ovat poikkeuksellisen suurten koronan massapurkausten aiheuttamia.

Auringon aktiivisuus kulkee noin 11 vuoden jaksoissa. Edellinen huippu eli auringonpilkkumaksimi oli vuonna 2002. Sen jälkeen, varsinkin viime vuosina, Aurinko on viettänyt hiljaiseloa. Nyt odotetaankin, millaiseksi tilanne muuttuu vuoteen 2013 mennessä, jolloin pitäisi olla seuraava aktiivinen aika.

Lähteet: Nasa, Ilmatieteen laitos