Päivän kuva: Kuu sai luodin silmäänsä

Kuu
Teksti
Hanna Hihnala
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuva AP / Lehtikuva

Vuoden 1902 mykkäelokuvassa kuvattiin osuvasti tilannetta, joka toteutui yli sata vuotta myöhemmin. Still-kuva filmistä Le Voyage Dans La Lune näyttää, kuinka Kuu saa luodinmuotoisen avaruuskapselin silmäänsä.

Tänään perjantaina iltapäivällä Suomen aikaa Kuun kraateriin törmäsi Centaur-raketti, joka lähestyi sen pintaa luotiakin nopeammin, 9 000 kilomerin tuntivauhdilla. Raketin törmäysenergia vastasi 1,5 tonnin räjähdyspanosta.

Törmäys kuului Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan kokeeseen, jonka tarkoitus on selvittä onko kohdekraaterissa Kuun etelänavan tuntumassa vesijäätä. Tämän takia miehittämätön raketti laitettiin törmäyskurssille Kuun kanssa.

Centaur-raketti osui ensin kuun pintaan. Tarkoituksena oli saada aikaan suuri, jopa kilometrien korkuinen törmäyspilvi. Perässä tuli luotain, joka keräsi syntyneestä pilvestä näytteitä ennen iskeytymistään Kuun pintaan. Maahan lähetetyistä näytteistä etsitään merkkejä vedestä.

Törmäys on Nasan arvion mukaan osunut kohteeseensa. Tarkempia tietoja on luvassa muutaman viikon kuluttua.

Kuu on kiehtonut ihmisiä niin pitkään kun olemme katsoneet ylös. Kuu on toiminut inspiraationa romansseille, lauluille ja runoudelle. Tosin ihmiset myös pitävät asioiden räjäyttelystä. Nyt voimme tehdä molempia.

Aiheesta lisää Nasan sivuilla.

Lähde AP, HS.fi