Päivän kuva: Dyynimaisemia törmäyskraatterin länsirinteeltä Marsista

avaruus
Teksti
Jukka Ukkola
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuva Nasa / AP / Lehtikuva.


Punainen planeetta Mars saattaa olla myös sininen, ainakin jos uskomme Nasan Mars-luotaimen huippukameraa HiRiSeä (High Resolution Imaging Science Experiment). Ja miksipä emme uskoisi, sillä HiRiSe tuottaa korkearesoluutioisia kuvia kolmella värialueella, sinivihreällä, punaisella ja lähellä infrapunaista.

Nasa on julkaissut yli 600 HiRiSen huhtikuussa ottamaa kuvaa Marsin pohjoiselta pallonpuoliskolta, liki Desher Vallisin kraatterilaaksoa ja vähän muualtakin. Tämä sinisävyinen kuva näyttää, millaiset dyynimaisemat avautuivat törmäyskraatterin länsirinteellä rauhallisena tiistaipäivänä, 13. huhtikuuta 2010. Lisää upeita kuvia Marsin pinnan geometrisistä kraattereista, kiemurtelevista rotkoista ja monimuotoisista kallioista löytyy täältä.

HiRiSe-kuvauskone pystyy kuvaamaan puolen metrin kokoisen peilikaukoputkensa avulla metrin kokoisen kohteen 300 kilometrin korkeudesta. Topografiaa voidaan stereokuvata tällä korkearesoluutiokameralla 0,25 metrin tarkkuudella. Niitä käytetään joskus tulevaisuudessa apuna suunniteltaessa laskeutumista Marsiin.

Lue myös muut SK:n avaruusaiheiset jutut täältä.