Vaaralliset 79 päivää

demokratia

Yhdysvallat äänestää ensi tiistaina 3. marraskuuta. Uusi presidentti astuu virkaansa tammikuussa. Kukaan ei tiedä, mitä siinä välissä tapahtuu.

Teksti
Milka Valtanen
Grafiikka
Hannu Kyyriäinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lokakuun kahdeksantena päivänä Yhdysvaltain viranomaiset nostivat syytteet 13:a miestä vastaan terrorismista, salaliitosta ja aserikoksista.

Syytetyt olivat parrakkaita Yhdysvaltain hallinnon vastustajia, mutta heidän ääriryhmänsä ei tällä kertaa ollut Isis tai al-Qaida. Kyse oli michiganilaisesta puolisotilaallisesta ryhmittymästä, jonka tavoite oli sytyttää Yhdysvaltoihin sisällissota.

Miehet olivat hioneet yksityiskohtaista suunnitelmaa koko vuoden. He aikoivat kaapata Michiganin kuvernöörin Gretchen Whitmerin. Sen jälkeen he valtaisivat osavaltion parlamenttitalon ja käynnistäisivät sisällissodan.

Whitmer on demokraatti, jonka tiukat koronavirusrajoitukset ovat jo pitkään herättäneet voimakasta kritiikkiä. Viime toukokuussa joukko raskaasti aseistettuja mielenosoittajia tunkeutui osavaltion parlamenttitaloon vastustamaan kuvernöörin kotonapysymismääräyksiä. Jotkut mielenosoittajista heiluttivat hakaristilippuja, jotkut etelävaltioiden lippuja.