Norsu oppi korean sanoja

kielet
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Angela Stoeger ja Daniel Mietchen nauhoittivat Koshik-norsun puhetta Everland-eläintarhassa Etelä-Koreassa. Kuva Current Biology / Stoeger et al.

Yhdysvaltalaistutkijat kertoivat viime viikolla maitovalaasta, joka tuotti ihmisen puhetta muistuttava äänteitä. BBC:n verkkosivuilla voi kuunnella pätkän valaan “puhetta”.

Nyt Wienin yliopiston tutkijat panevat paremmaksi. He raportoivat Current Biology -lehdessä aasiannorsusta nimeltä Koshik, joka on oppinut tuottamaan koreankielisiä sanoja. Koshikin sanavarastoon kuuluu viisi sanaa: “annyong” (hei), “anja” (istu alas), “aniya” (ei), “nuo” (makaa) ja “choah” (hyvä). Koshik ääntää sanat niin selkeästi, että ne ymmärtää kuka tahansa koreankielinen.

Wienin yliopiston tutkija Angela Stoegerin mukaan on hämmästyttävää, että norsun anatomialla pystyy tuottamaan ihmisen puhutun kielen äänteitä. Koshik tuottaakin äänet kärsä suussaan.

Koshik oli viiden vuoden ajan ainoa norsu eteläkorealaisessa eläintarhassa, jossa sillä oli sosiaalisia kontakteja vain ihmisiin. Stoegerin mukaan Koshik on saattanut omaksua ihmismäisiä äänteitä vahvistaakseen yhteyttä hoitajiinsa. Tutkijat eivät usko Koshikin ymmärtävän puhumiensa sanojen merkityksiä.

Koshikin ihmistä muistuttava ääntely voi auttaa ymmärtämään myös ihmisen puhetaitoon johtanutta evoluutiota.