Ja siksi Pietarissa hukutaan jätteisiin

Venäjällä voi yrittää elää ajattelematta korruptiota. Mutta sitten yhtenä päivänä pihalta ei löydy jäteastiaa, koska se on hautautunut roskavuoren alle.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Anna-Lena Laurén
Kirjoittaja on ollut Dagens Nyheterin ja Hufvudstadsbladetin Venäjän-kirjeenvaihtajana.

Pietarissa asuminen tarjoaa jatkuvasti hyviä esimerkkejä siitä, miten nykyinen Venäjä toimii. Resursseja on, kuten myös kunnianhimoisia tavoitteita. On myös ymmärrys siitä, että modernisoida pitäisi. Ongelmana on korruptio.

Nevan kaupungissa on viisi miljoonaa asukasta, ja sitä pidetään maan kulttuurikaupunkina. Pietarilla on paljon rahaa moniin muihin venäläisiin kaupunkeihin verrattuna. Silti ero Moskovaan on suuri. Korruptio on pääkaupungissakin osa järjestelmää, mutta sen aiheuttamat absurdit tilanteet näkyvät selvemmin köyhemmässä Pietarissa.

Eron huomaa ennen kaikkea talvisin. Kuin Moskovaan tulee talvi, kaduille ilmestyy heti armeija työntekijöitä, jotka poistavat jään jalkakäytäviltä ja levittävät tiesuolaa. Suolan käyttö on niin runsasta, että siitä on tullut riesa kaupungin asukkaille, ennen kaikkea koiranomistajille. Asuessani Moskovassa jouduin kantamaan koiramme kotoa puistoon.

Pietarissa kadunhoito on suurpiirteisempää. Tänä talvena se on ollut pikemminkin olematonta. Sairaalat täyttyvät kaupungin liukastuneista asukkaista. Monet vanhemmat ihmiset eivät uskaltaudu ulos ilman saattajaa. Sosiaalisessa mediassa pietarilaiset kiroavat kaupungin johtoa.