Piti tulla kosmopoliittista, tulikin provinsiaalista

Entisissä neuvostotasavalloissa englannin puhumisesta on tullut arvovalta-asia. Yllättäen samaan törmää myös Suomessa.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Anna-Lena Laurén
Kirjoittaja on Dagens ­Nyheterin ja Hufvudstadsbladetin kirjeenvaihtaja Moskovassa.

Tyttäreni on löytänyt Pietarista uuden harrastuksen nimeltään džigitovka. Suomeksi sitä voisi kutsua kasakkaratsastukseksi. Kasakat olivat häikäiseviä hevosmiehiä, jotka loistivat taidollaan Venäjän armeijassa ennen vallankumousta. ”Džigit” on turkkilainen sana, joka tarkoittaa rohkeaa ratsastajaa. Lajiin kuuluu erilaisia temppuja, muun muassa hevosen selässä seisominen ja hyppääminen selästä maahan ja takaisin.

Itse harrastan kouluratsastusta enkä tiennyt tästä lajista mitään. Ratsastusvalmentajamme suositteli džigitovkaa, koska se parantaa tasapainoa. Menimme kokeilemaan. Minulle se oli liian hurjaa, mutta lapsi rakastui lajiin heti.

 

Olen naureskellut, että nyt tyttäreni kasvatetaan sortajien kulttuuriin. Kun Helsingissä vuonna 1902 hajotettiin uuden asevelvollisuuslain vastustajien mielenosoituksia, ratsastivat kasakat suoraan väkijoukkoihin ja löivät ihmisiä ratsupiiskoilla. He olivat tsaarin lojaali ase muitakin kansaryhmiä vastaan, esimerkiksi juutalaisia.