Naiset lähtivät aamulla burka-ostoksille, kertoo lähde Kabulista – Taliban etenee tunti tunnilta kohti kaupunkia

Jo vallatuista kaupungeista raportoidaan, että tyttöjen pääsy kouluun on estetty ja virkamiehiä on teloitettu työpaikoilleen.

Afganistan
Teksti
Katri Merikallio

”Koko yön ajan lentokoneet lensivät matalalla Kabulin yllä. Jyly piti kaikki hereillä”, kertoo nuori väsynyt afgaaninainen puhelimitse Kabulista. Suomen Kuvalehti ei julkaise haastateltavan nimeä, jotta hänen turvallisuutensa ei vaarannu.

Koneet olivat amerikkalaisia kuljetuskoneita. Ne toivat piiritettyyn Kabuliin 3 000 amerikkalaissotilasta turvaamaan amerikkalaisten ja heidän afgaanikumppaniensa evakuointia pois maasta.

Samanlainen jylinä kuultiin 46 vuotta sitten Vietnamin Saigonissa, kun amerikkalaiset pelastivat omansa hetki ennen kuin kommunistien johtamat joukot valtasivat kaupungin.

Aamulla huoli näkyi kabulilaisten kasvoilla. Uutiset kertoivat, että Kandahar ja Herat – Afganistanin toiseksi ja kolmanneksi suurimmat kaupungit Kabulin jälkeen – oli menetetty Talibanille.

Ääriliike jatkoi lauantaina etenemistään ja tuli tunti tunnilta lähemmäs Kabulia. Lauantaina iltapäivällä kapinalliset valloittivat Pul-e-Alamin kaupungin. Se on vain 70 kilometrin päässä Kabulista etelään.