Näin Václav Havel johdatti Tšekkoslovakian ulos kommunistisesta järjestelmästä

Tšekkoslovakian samettivallankumouksesta on kulunut 25 vuotta.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kommunismin vastaiset iskulaukseet kajahtivat hämärtyvään iltapäivään Narodni-kadun kulmassa, kun 15 000 opiskelijaa marssi kohti Prahan keskustaa perjantaina 17. marraskuuta 1989.

 ”Vapaus! Gestapo alas! Havel presidentinlinnaan!”

Marssin muodollinen syy oli ”opiskelijoiden päivä”, jota vietettiin natsien 50 vuoden takaisten hirmutekojen muistoksi. Tšekkoslovakian miehittäneet saksalaiset pidättivät tuolloin yli tuhat opiskelijaa ja teloittivat yhdeksän opiskelijajärjestöjen johtajaa. Opiskelijoille oli kuitenkin täysin selvää, että nyt marssittiin Tšekkoslovakian kommunistijohtoa ja kommunistista järjestelmää vastaan.

Tunnelma oli jännittynyt. Koko itäinen Keski-Eurooppa eli murroksessa, ja Berliinin muuri oli kaatunut vain viikkoa aiemmin. Puolassa oli järjestetty kesällä ensimmäiset puolivapaat vaalit, jotka päättyivät Solidaarisuus-liikkeen voittoon, ja Unkari oli avannut Itävallan vastaisen rajansa.

Marssin edetessä opiskelijat päättivät poiketa Kansallisteatterin kohdalla viranomaisten hyväksymältä reitiltä. Kun he kääntyivät kohti keskustaa ja Václavin aukiota, mellakkapoliisit iskivät heidän kimppuunsa.