Näin Obamasta tuli rasite

Republikaaneille ennustetaan voittoa Yhdysvaltain kongressin välivaaleissa.

Barack Obama
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvallat valmistautuu ensi viikon tiistaina 4. marraskuuta pidettäviin kongressin välivaaleihin poikkeuksellisen vaisuissa tunnelmissa.

Ebolan ja kiihkoislamilaisen Isis-järjestön aiheuttamat uhkat hallitsevat julkista keskustelua, eikä vaalikampanjaan ole löytynyt kunnollisia kansallisia teemoja.

Varsinkin ebolakeskustelu on äitynyt täysin hysteeriseksi amerikkalaismediassa, vaikka Yhdysvalloissa on sairastunut tähän mennessä vain neljä ihmistä.

Mielipidemittausten mukaan 56 prosenttia amerikkalaisista on sitä mieltä, ettei hallitus ole ryhtynyt riittävän voimakkaisiin toimiin taudin leviämisen estämiseksi.

Republikaanit yrittävät repiä kaiken mahdollisen hyödyn tilanteesta. He vaativat presidentti Barack Obamaa järjestämään lisää resursseja terveydenhuoltoon ja kieltämään Länsi-Afrikasta tulevien matkustajien pääsyn maahan.