Euroopan keskuspankki palkkaa tuhat pankkivalvontaan

EKP muuttaa uuteen, 185 metriä korkeaan kaksoistorniin.

EKP
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Frankfurt

Euroopan keskuspankissa eletään historiallisia hetkiä. Henkilökunta valmistautuu muuttoon samaan aikaan kun EKP ottaa vastuun euroalueen pankkivalvonnasta.

Keskuspankki toimii Eurotoweriksi kutsutussa pilvenpiirtäjässä ja kahdessa muussa rakennuksessa Frankfurtin finanssikeskuksessa. Tilanne muuttuu ensi vuonna, kun uusi hulppea pääkonttori valmistuu parin kilometrin päähän.

EKP:n uusi kaksoistorni kurottaa 185 metrin korkeuteen Ostendin kaupunginosassa vanhan tukkukeskuksen tontilla. Sen hinnaksi arvioitiin alunperin 500 miljoonaa euroa, mutta nyt kustannusarvio on kohonnut vähintään 1,2 miljardiin euroon.

Uusi pankkivalvontayksikkö sijoitetaan kuitenkin vanhaan Eurotoweriin, sillä kaksoistorni on jo valmistuessaan liian pieni. Sen suunnittelu aloitettiin yli kymmenen vuotta sitten, eikä silloin tiedetty, että EKP saa tehtäväkseen pankkien­ valvonnan, mikä kasvattaa työntekijämäärää yli kolmanneksella nykyisestä 2 600:sta. Tähän asti kukin maa on valvonut pankkejaan vaihtelevalla menestyksellä.

Kontrolliyksikkö on osa rakenteilla olevaa pankkiunionia, jonka avulla yritetään estää nykyisen kaltaiset rahoituskriisit. Tarkoituksena on katkaista pankkien ja valtioiden kohtalonyhteys estämällä valtioiden rahoitusongelmia ajamasta pankkeja kriisiin ja päinvastoin.

Pankkiunionista päätettiin puolitoista vuotta sitten EU:n huippukokouksessa. Siihen tulee valvontayksikön lisäksi ongelmapankkien kriisinratkaisujärjestelmä, pelastusrahasto ja yhtenäinen talletussuoja, joiden yksityiskohtia hiotaan edelleen.

Euroalueella on kaikkiaan 6 000 pankkia. EKP:n suoraan valvontaan alistetaan niistä 130 suurinta, joilla on merkitystä rahoitusjärjestelmän kannalta. Samat säännöt koskevat myös pienempiä pankkeja, mutta niiden käytännön valvonta jää kansallisten viranomaisten vastuulle.

EKP määrittelee pankin merkittäväksi, jos tase nousee 30 miljardiin euroon tai vastaa 20 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Suomesta mukaan tulevat OP-Pohjola sekä Nordean ja Danske Bankin suomalaiset tytäryhtiöt.­ Valvottavat pankit kattavat 85 prosenttia euroalueen­ pankkijärjestelmästä.

Kontrollikoneisto aloittaa toimintansa ensi marraskuussa, kun pankkien riskit on arvioitu vielä kerran järjestettävissä stressitesteissä. Sen johtoon nousee ranskalainen Daniele Nouy. Nimityksen siunannut EU-parlamentti piti tärkeänä, että johtaja on nainen, sillä EKP:n korkeimpaan johtoon kuuluu pelkkiä miehiä.

Nouyn alaisuuteen tulee 770 tarkastajaa. Lisäksi hallintoon palkataan parisataa työntekijää, juristeja, sihteereitä ja teknisiä asiantuntijoita.

Henkilökuntaa etsitään kansallisista keskuspankeista ja vapailta markkinoilta. Ammattitaitoisten pankkitarkastajien­ löytäminen on osoittautunut odotettua vaikeammaksi. Esimerkiksi Saksan Bundesbankissa on ollut haluttomuutta siirtyä EKP:hen, vaikka se maksaa hyviä palkkoja pienellä veroprosentilla.

Nimitysprosessiin liittyy EU:lle tyypilliseen tapaan kansallisia intohimoja. Saksalaiset haluavat valvojiksi ennen kaikkea saksalaisia ja italialaiset italialaisia, vaikka EKP:n pitäisi ajaa vain euroalueen yhteistä etua.

Pankkivalvonnan kustannukset katetaan pankeilta perittävillä maksuilla, joiden suuruutta ei ole vielä määritelty.