Muuri tulee, hiiltä palaa ja hallinto on pahasta – Trump julkaisi presidenttikauden suunnitelmiaan

Trumpin ohjelma vaikuttaa lähes yhtä epämääräiseltä kuin miehen kampanjapuheet.

Donald Trump
Teksti
Tuomas Pulsa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump aikoo todella rakennuttaa muurin Yhdysvaltain ja Meksikon väliselle rajalle. Asia käy ilmi tulevan hallinnon julkaisemalla greatagain.gov-verkkosivustolla, jolla esitellään tulevan hallinnon politiikkatavoitteita.

Muurin rakentaminen mainitaan jopa tärkeimpänä maahanmuuttoon liittyvänä toimenpiteenä. Yleisemminkin Trumpin maahanmuuttopolitiikka vaikuttaa lähes yhtä kovalta kuin vaalikampanjassa luvattiin.

Sivustolla puhutaan muun muassa nollatoleranssista maahanmuuttajien rikollisuuteen. Samoin halutaan huolehtia siitä, että muut maat velvoitetaan ottamaan vastaan kaikki Yhdysvalloista karkoitetut ihmiset.

Sen sijaan Trumpin kampanjassaan mainostamasta muslimien maahantulokiellosta verkkosivuilla ei ole minkäänlaista mainintaa. Saman asian on uutisoitu kadonneen myös Trumpin kampanjasivulta.

 

Muun maailman kannalta uhkaavinta Trumpin ohjelmassa ovat ilmastopoliittiset tavoitteet, tai pikemminkin niiden puute.

Sivustolla kyllä puhutaan puhtaasta ympäristöstä ja sen suojelusta, mutta samanaikaisesti kerrotaan, että fossiilisten polttoaineiden hyödyntämistä tullaan lisäämään. Uusiutuvat energianlähteet mainitaan vain ohimennen.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa huomio on selkeästi Yhdysvaltojen omassa turvallisuudesta, eikä kansainvälisestä roolista ole mainintaa. Konkreettisista asioista Trump mainitsee Yhdysvaltojen ydinpelotteen modernisoinnin sekä kybersodankäyntikykyyn panostamisen.

Aiemmin esillä ollutta Yhdysvaltain Nato-liittolaisten tuen vähentämistä ei mainita.

 

Kaiken kaikkiaan Trumpin ohjelmasivut sisältävät varsin vähän konkretiaa. Pikemminkin kyse on hyvin tyypillisestä poliitikon puheesta, jossa luvataan epämääräisesti mukavalta kuulostavia asioita, jotka kuitenkin tarkoittavat käytännössä varsin vähän.

Trump muun muassa lupaa yksinkertaistavansa verojärjestelmää ja sanoo keventävänsä veroja, mutta ei kerro mitä aikoo konkreettisesti tehdä. Sen sijaan vedotaan siihen, miten ”jokainen veroilmoituksen täyttänyt amerikkalainen varmasti tietää, miten hankala Yhdysvaltain verojärjestelmä on”.

Kauppapolitiikkaa Trump aikoo muuttaa siten, että yrityksien on houkuttelevampi toimia ja työllistää Yhdysvalloissa. Sitä ei kerrota, miten tämä on tarkoitus käytännössä tehdä.

Lopputuloksena Yhdysvalloista on kuitenkin tarkoitus tulla ”maailman taloudellinen johtaja”. Tavoite on helppo, sillä esimerkiksi bruttokansantuotteella mitattuna Yhdysvallat on sitä jo nyt.

 

Trump lupaa myös omat norminpurkutalkoonsa lähes Juha Sipilän hallituksen hengessä. Verkkosivustolla luetellaan liittovaltion tuottamaa säännösten määrää ja sitä, mikä on hallinnon hinta. Vastineeksi luvataan ”järkevämpiä säädöksiä, jotka tekevät Amerikasta suuren”.

Kyseessä on puhdas populismi, jossa hallintoa ja byrokratiaa demonisoidaan, mutta haukkuja ei perustella. Trump ei esimerkiksi ota kantaa siihen, mitä tarkoitusta varten sääntely on luotu, mitä sillä saavutetaan ja mistä joudutaan luopumaan jos säännöstelyä puretaan.

Ainakin ensisilmäys presidentti Trumpin ohjelmaan vaikuttaa siltä, että suuren uudistajan sijaan amerikkalaiset valitsivat perinteisen poliitikon. Puhetta riittää, mutta konkretiaa joutuu etsimään. Nähtäväksi jää, löytyykö sitä enemmän, kun Trump saa lopullisen hallintonsa kasattua ja astuu virkaan tammikuussa 2017.