Moskovan kulkukoirat muuttumassa takaisin susien kaltaisiksi

kulkukoirat
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kulkukoira on tuttu näky moskovalaisessa metrojunassa. Kuva Anna Shevelyova / AP / Lehtikuva.

Moskovassa elää arviolta 35 000 kulkukoiraa. Tutkijoiden mukaan ne ovat muuttumassa jälleen suden kaltaisiksi.

Jokainen Moskovassa vieraillut on nähnyt niitä. Kulkukoirat elävät pihoilla, puistoissa ja metroasemilla – ihmisten keskellä ja niistä riippuvaisina, mutta samalla villeinä ja vapaina.

Moskovassa villikoiria on ollut aina, mutta eri aikoina ne ovat menestyneet ja niihin on suhtauduttu eri tavoin. Neuvostoaikana koirista yritettiin päästä eroon, mutta kehnoin tuloksin. Kommunistihallinnon kaaduttua ihmisten elintaso nousi, ja samalla koiratkin alkoivat menestyä.

Tänään Moskovan kulkukoirilla menee paremmin kuin koskaan, ja arvioiden mukaan niitä vaeltelee kaupungissa jopa 35 000.

Toisaalta luku on myös eräänlainen maksimi. Se on se määrä, jonka Moskovan kokoinen kaupunki pystyy enimmillään ruokkimaan. Kun tarjolla olevan ravinnon määrä on tasainen, myös populaation koko pysyy tasaisena.

Moskovalaiset itse ovat tottuneet kulkukoiriinsa. Erityisen selvästi tämä näkyy metroasemilla ja -junnissa, joita fiksuimmat koirat ovat oppineet käyttämään.

Monet ihmiset ruokkivat koiria säännöllisesti, ja tätä tapaa jotkut koirat ovat alkaneet käyttää hyväksi. Jos koiraa ruokkiva ihminen kulkee tietyn aseman läpi tiettynä päivänä tiettyyn kellonaikaan, eläin ilmestyy paikalle metron kyydissä matkustaen.

Moskovan metron kulkukoirille on perustettu myös oma verkkosivu, jonne ihmiset voivat ladata koirista ottamiaan kuvia.

Pitkään jatkuneesta vapaudestaan johtuen koirat ovat pikku hiljaa muuttumassa jälleen villeiksi ja siten yhä enemmän kantaisänsä suden kaltaisiksi. Kulkukoirien korvat eivät ole lurpallaan eivätkä ne heiluta samalla tavalla häntäänsä kuin kesyt lajitoverinsa. Myös koirien väritys on alkanut muuttua villiintymisprosessista johtuvan hormonitoiminnan muutoksen seurauksena.

Joka tapauksessa villiintymistä on mahdoton kääntää takaisin. Vapauteen tottunut koira ei enää sopeudu elämään ihmisten kanssa, kuten kesyt lajitoverinsa.

Ajatus villikoirista eroon pääsemikseksi on noussut jälleen esiin. Tutkijoiden mukaan asia ei ole yksinkertainen, ja heidän mielestään Moskovan villikoirien eliminoimisesta on todennäköisestä enemmän haittaa kuin hyötyä.

Koirat levittävät tauteja ja bakteereja, mutta toisaalta ne myös auttavat ihmistä pitämään kaupungin puhtaana esimerkiksi tappamalla rottia.

Toisaalta jos koirat katoavat, syntyy ekologinen tyhjiö, jota kaupungin ympäristössä elävät, mahdollisesti vielä vaarallisemmat ja arvaamattomammin käyttäytyvät lajit pyrkivät täyttämään.

Lähteet: AP, Financial Times