Moni amerikkalainen kommentaattori pitää kuninkaallispalvontaa häpeällisenä, mutta uusoikeistossa prinssihäitä rakastetaan

Essee: Poliitikot ovat valloittamassa kuninkaallisten paikkaa, arvioi Markku Koski Kanava-lehden kirjoituksessaan.

Britannia
Teksti
Markku Koski

”Mikä saa miljoonat ihmiset ympäri maapalloa seuraamaan heidän ristiäi­siään, häitään, kruunajaisiaan, juhlavuosiaan ja hautajaisiaan”, pohtii yhteiskuntatieteiden tohtori Markku Koski kirjoituksessaan Kanava-lehden numerossa 1/2020. Suomen Kuvalehti julkaisee kirjoituksen kokonaisuudessaan.

 

Kuninkaalliset ovat ikään kuin tyhjiä tauluja tai peilejä. Heissä ei ole liikaa ominaisuuksia tai yksityiskohtia, jotka vaikeuttaisivat samaistumista.

Englantilainen televisiosarja The Crown kerää valtavasti katsojia. Sen uusin tuotantokausi tuli kuin kuninkaallisena tilauksena brexit-taudin kanssa kärvistelevälle Britannialle. Siinä kamppailussa sillä on tietysti monia poliittisia tehtäviä, mutta samalla on pakko jälleen pohtia, mikä ihme meitä kuninkaallisissa kiehtoo. Pelkkä ”kuninkaallisuus” ei selvästi riitä selitykseksi.

Moni muistanee niin ikään Englannin kuninkaallisista kertovan elokuvan Kuninkaan puhe (2010), joka oli arvostelu- ja kassamenestys. Siitä voi löytää yhden avaimen tähän demokraattiseen paradoksiin. Sehän kertoi Englannin kuninkaan Yrjö VI:n kamppailusta änkytyksensä kanssa. ”Kuka meistä ei olisi joskus mennyt paniikkiin, kun pitäisi esiintyä yleisön edessä”, kirjoitti Ilta-Sanomien Tarmo Poussu.