Mitä kummaa tapahtui: Turvapaikanhakijoiden virta meren yli Kreikkaan tyrehtyi - hetkeksi
Ilmeisesti kovat tuulet ja Turkki ovat estäneet veneitä lähtemästä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Lesboksen saaren rannat olivat vielä alkuviikosta lähes tyhjiä. Helmikuun 11.–15. välisenä aikana saarelle rantautui vain 31 turvapaikanhakijaa.
Keskiviikkona 17. helmikuuta tulijoita oli jälleen liki 400.
Tulijoiden määrä on helmikuun puolivälissä ollut kuitenkin selvästi pienempi kuin vuoden alussa. Tammikuussa Lesboksen saarelle tuli päivittäin yli tuhat turvapaikanhakijaa.
Myös muille Kreikan saarille tulijoita on helmikuun puolivälissä ollut tavallista vähemmän.
Ainoastaan etelämpänä Léroksen saaren tuntumassa veneitä on liikkunut enemmän. Siellä Suomen rajavartiolaitoksen partiolaiva saattoi tiistaina 16. helmikuuta rantaan noin 600 tulijaa.