Minne menet Amerikka? Kahtia jakautunut kansa äänestää tiukoissa presidentinvaaleissa

Barack Obama
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Chicago on Yhdysvaltain kolmanneksi suurin kaupunki. Metropolialueella asuu lähes 10 miljoonaa ihmistä. Kuvat Kaisa Rautaheimo.

Chicago on Barack Obaman kaupunki, tai ainakin oli vielä neljä vuotta sitten. Obama keräsi presidentinvaaleissa kolme neljäsosaa chicagolaisten äänistä, ja koko kaupunki tuntui juhlivan, kun hän piti kiitospuhettaan Grant-puistossa.

Obama syntyi Havaijilla ja muutti moninaisten vaiheiden jälkeen Chicagoon 1985. Hän työskenteli alkuun kansalaisjärjestössä kaupungin eteläosien köyhälistöalueilla ja myöhemmin kansalaisoikeuksiin erikoistuneessa lakiasiaintoimistossa. Hän opetti valtiosääntöoikeutta Chicagon maineikkaassa yliopistossa ennen kuin hänet valittiin Illinoisin senaattiin ja lopulta senaattoriksi Washingtoniin vuonna 2004.

Chicagossa on äänestetty perinteisesti demokraatteja. Kaupungista löytyy kuitenkin myös äärikonservatiiveja, jotka eivät voi sietää presidenttiä.

“Obama puhui toivosta ja muutoksesta, mutta asiat ovat menneet koko ajan huonompaan suuntaan”, sanoo Anne Leary, 58, joka julkaisee internetissä konservatiivista backyardconservative-blogia.

Learyn mielestä rehellinen ihminen ei voi kannattaa demokraatteja, ei ainakaan Chicagossa.

“Kaupungin hallinto on läpimätä”, hän sanoo. “Demokraatit ovat rakentaneet tänne umpikorruptoituneen järjestelmän. Chicagossa on korkeat verot, työttömyyttä ja rikollisuutta. Ihmiset äänestävät jaloillaan, he muuttavat pois.”

Leary muistuttaa, että kaksi Illinoisin edellistä kuvernööriä istuu vankilassa. Rod Blagojevich sai 14 vuoden tuomion korruptiosta yritettyään myydä Obamalta vapautunutta senaattorin paikkaa eteenpäin. Hänen edeltäjänsä George Ryan sai kuuden ja puolen vuoden tuomion petoksista, lahjoman ottamisesta ja rahanpesusta.

Leary ei syytä Obamaa korruptiosta mutta pitää tätä huonona presidenttinä, joka ei johda maataan vaan käy jatkuvaa vaalikampanjaa.

“Obama pitää puheita, sen hän osaa. Mutta hän ei ole johtaja, hän ei ymmärrä yritystoimintaa.”

Anne Leary kirjoittaa konservatiivista backyardconservative-blogia.

Anne Leary istuu ystävättärensä Mary O’Reillyn kanssa iltapäivällä Pizanon pizzeriassa Chicagon pilvenpiirtäjäkeskustassa. Rouvat juovat valkoviiniä ja puhuvat lähestyvistä presidentinvaaleista. He toimivat aktiivisesti republikaanisen puolueen sisällä vaikuttavassa teekutsuliikkeessä, joka haluaa supistaa valtion roolin minimiin yhteiskunnassa. Verot on painettava alas ja yrityksille annettava tilaa hoitaa asiat tehokkaasti.

Leary ja O’Reilly äänestävät Mitt Romneya, vaikka molemmat myöntävät, ettei hän ollut alun alkaen heidän suosikkinsa. Leary toivoi, että republikaanit olisivat valinneet ehdokkaakseen edustajainhuoneen entisen puhemiehen Newt Gingrichin. O’Reilly kannatti Texasin kuvernööriä Rick Perryä, joka putosi pelistä esivaalien alkuvaiheessa.

Nyt he tukevat täydestä sydämestään Romneyn kampanjaa, vaikka se on saanut matkan varrella kovaa kritiikkiä. Demokraatit ovat nostaneet kovan metelin Romneyn puheesta, jossa hän leimasi Obamaa kannattavat “47 prosenttia” äänestäjistä aloitekyvyttömiksi sosiaalipummeiksi.

“No, mitä ihmeellistä siinä oli”, Anne Leary sanoo. “Me olemme siitä asiasta täysin samaa mieltä.”

Mary O’Reilly kiittelee Romneyn varapresidenttivalintaa. Hän tuntee Paul Ryanin henkilökohtaisesti ja pitää tätä erinomaisena poliitikkona.

“Me molemmat rakastamme Ryania, hän on energinen ja ymmärtää numeroiden päälle”, Anne Leary sanoo. “Me haluamme välttää Kreikan kohtalon. Ryan tietää kuinka Yhdysvallat pääsee eroon veloistaan. Obaman budjeteilla se ei onnistuisi koskaan.”

Yhdysvaltain kongressi on ollut käytännössä toimintakyvytön siitä asti, kun republikaanit valtasivat edustajainhuoneen enemmistön vuoden 2010 välivaaleissa. He ovat kaataneet enemmistönsä turvin lähestulkoon kaikki Obaman lakihankkeet. Learyn mielestä se on vain hyvä asia, koska kongressi ei ole päässyt tekemään “uusia tyhmyyksiä”.

“Ihmiset ovat pettyneet Obamaan, hänen suosionsa on romahtanut. Hän häviää nämä vaalit.”

Anne Learyn isä Warren Leary oli wisconsinilaisen Rice Laken pikkukaupungin paikallislehden The Chronotypen omistaja ja päätoimittaja. Hän oli maltillinen demokraatti ja muuttui vanhemmiten yhä liberaalimmaksi.

Myös Anne oli nuoruudessaan liberaali. Hän kertoo hieman häpeillen kannattaneensa 1972 demokraattisen puolueen vasemman laidan George McGovernia, kun tämä hävisi presidentinvaalit Richard Nixonille. McGovern vastusti Vietnamin sotaa ja kannatti naisten oikeutta aborttiin.

“Äänestin vielä Jimmy Carteria 1977, mutta sitten tuli Ronald Reagan, joka kertoi totuuden. Hän oli 1900-luvun suurin presidentti.”

Anne kääntyi äärikonservatiiviksi opiskellessaan 1970-luvulla historiaa ja kirjallisuutta Harvardin yliopistossa. Yksi hänen professoreistaan oli tunnettu puolalainen Neuvostoliiton tutkija Adam Ulam, joka on julkaissut Leninin ja Stalinin elämäkerrat.

“Opiskelin lukiossa venäjää, mutta opin vasta Ulamilta, millaista kommunismi todella on. Minusta tuli antikommunisti.”

Valmistuttuaan yliopistosta Anne työskenteli viljakauppaa harjoittavassa vientiyhtiössä mutta jäi kotirouvaksi heti toisen lapsensa syntymän jälkeen. Hän on naimisissa varakkaan chicagolaisen liikemiehen Paul Charnetzkin kanssa.

Paul Charnetzki aloitti uransa Arthur Andersenin tilintarkastusyhtiössä, joka kuului vielä 2000-luvun alussa maailman suurimpiin. Arvovaltaisen yhtiön maine ryvettyi pahasti texasilaisen energiayhtiön Enronin konkurssissa, ja se joutui lopettamaan toimintansa 2002.

Paul hakeutui muihin töihin, hän on nykyisin chicagolaisen tilintarkastusyhtiön Natoma Partnersin johtaja. Hän kuuluu kaupungin republikaanieliittiin ja kerää lahjoituksia puolueen vaalikampanjaan.

Myöskään Charnetzki ei ole innostunut Romneysta. Itse asiassa kukaan republikaanien esivaaliehdokkaista ei ollut hänen mieleensä.

“Olin passiivinen esivaaleissa, en kerännyt rahaa kenellekään”, hän kertoo. “Nyt tuen kuitenkin Romneyn kampanjaa. Olen soitellut liiketuttaville ja kerännyt lahjoituksia.”

Illalla Anne ja Paul vievät meidät konservatiivien yksityisklubille, jossa korkeimman oikeuden tuomari Antonin Scalia esitelmöi uuden kirjansa pohjalta. Paikalla on kolmisensataa konservatiivista lakimiestä.

Korkeimman oikeuden poliittinen rooli on korostunut viime vuosina. Ylintä tuomiovaltaa käyttävät tuomarit joutuvat ratkaisemaan poliittisia kiistakysymyksiä, koska kongressi ei pysty päätöksiin republikaanien ja demokraattien riitelyn vuoksi.

Viime kesänä korkein oikeus hyväksyi lopulta Obaman kiistellyn terveydenhuoltouudistuksen äänin 5-4. Tuomari Scalia äänesti päätöstä vastaan.

Korkein oikeus on jakautunut ideologisesti kahtia samalla tavoin kuin koko amerikkalainen yhteiskunta. Siinä istuu neljä demokraattien nimittämää liberaalia, neljä äärikonservatiivia ja yksi maltillinen republikaani. 76-vuotias Scalia on konservatiiveista näkyvin.

Scalia myöntää, että tuomareiden yhteiskunnalliset näkemykset vaikuttavat oikeuden päätöksiin. Hän kiistää kuitenkin, että tuomioistuin tekisi puoluepolitiikkaa.

“Kysymys on puhtaasti lakien tulkinnasta, ei siitä, kannattaako joku tuomari demokraatteja vai republikaaneja”, hän sanoo.

Lähivuosina korkein oikeus joutuu ottamaan kantaa erimerkiksi vaalilakeja, homoavioliittoja ja vähemmistökiintiöitä koskeviin kiistoihin. Presidentinvaalien tulos vaikuttaa ratkaisuihin, sillä seuraava presidentti pääsee nimittämään eläkkeelle jäävien tilalle mieleisiään tuomareita. Yhdeksästä tuomarista kolme täyttää 80 vuotta seuraavien neljän vuoden aikana. Heistä kaksi on konservatiiveja.

Obama nimitti ensimmäisellä kaudellaan kaksi liberaalia naistuomaria eläkkeelle jääneiden liberaalien tilalle. Korkeimman oikeuden sukupuolijakauma muuttui, mutta voimasuhteet säilyivät.

Chicagon republikaanien vahvin tuki tulee kaupungin pohjoisosien varakkailta omakotialueilta. Eva ja Herbert Sorock asuvat 1980-luvulla rakennetussa tiilitalossa Wilmettessä, parinkymmenen kilometrin päässä ydinkeskustasta. Pihanurmikolle on pystytetty Romneyn vaalimainos, tähtilippu liehuu uljaasti salossa.

Eva ja Herbert ovat eläkeläisiä. He harkitsevat vakavasti talonsa myyntiä ja muuttoa etelään Illinoisin korkean verotuksen takia.

Eva on teekutsuliikkeen aktivisti. Hänen kolmekymppinen tyttärensä Anne Sorock pitää internetissä suosittua äärioikeistolaista blogia. Heidän mielestään Romney on liian liberaali oikeiston presidenttiehdokkaaksi.

Herbert on maltillisempi, hänen mielestään Romney ymmärtää hyvin talousasioita. Hän perustelee vuolaasti näkemyksiään, mikä ärsyttää hänen tytärtään.

“Isä lopeta, sinä olet aivan liian liberaali”, Anne Sorock tuhahtaa. “Sinä et ymmärrä tilanteen vakavuutta. Me olemme sodassa, vaikka meillä ei ole aseita. Tämä on kylmä sota tulevien sukupolvien puolesta.”

Poliittinen taistelu ulottuu perheiden sisälle ja ystävyyssuhteisiin. Myös Anne on menettänyt kavereita poliittisten mielipiteidensä vuoksi.

“Monet ystäväni ovat epäpoliittisia, heidän kanssaan ei ole ongelmia. Mutta Obaman kannattajat eivät halua olla enää missään tekemisissä minun kanssani.”

Anne Sorock on opiskellut historiaa ja taloustieteitä. Hän pyörittää Chicagossa yhden naisen markkinatutkimusyhtiötä The Frontier Labia. Päinvastoin kuin isänsä, Anne pitää republikaanipuoluetta yhtä korruptoituneena kuin demokraatteja. Hänen mielestään kumpikaan puolue ei puolusta enää amerikkalaisia perusarvoja.

Teekutsuliike herätti amerikkalaiset viime hetkellä, Anne sanoo. Yhdysvallat uhkaa romahtaa velkojensa alle samalla tavoin kuin Kreikka, ellei kehityksen suuntaa käännetä. Se edellyttää, että teekutsuliike heittää vanhat korruptoituneet poliitikot ulos puolueesta tai perustaa kokonaan uuden puolueen.

“Yhdysvallat on poikkeuksellinen maa, meillä on ollut enemmän vapauksia ja mahdollisuuksia kuin missään muualla. Mutta nyt me olemme menettämässä amerikkalaisen unelman.”

Iltapäivällä Eva Sorock ajaa meidät Lexuksellaan läheiseen Wheelingin pikkukaupunkiin, jossa asuu paljon teekutsuväkeä. Joka puolella mainostetaan Romneya ja Paul Ryania.

Republikaanien paikallistoimistossa istuu parikymmentä aktivistia tekemässä vaalityötä. He soittelevat äänestäjille ja taivuttelevat heitä äänestämään Romneya ja puolueen kongressiehdokkaita. Tähtilippu ja puolueen tunnukset koristavat seiniä. Osa paikallaolijoista katsoo televisiosta konservatiivisen Fox-kanavan uutisia.

“Fox on ainoa rehellinen tv-kanava”, sanoo teekutsuliikkeen aktivisti Sandy Weir. Muu media, varsinkin suuret sanomalehdet ja CNN-televisiokanava ovat hänen mielestään vasemmiston hallinnassa.

“Tiedätkö mistä CNN on lyhennys?” Weir kysyy. “Se tulee sanoista Communist News Network (kommunistinen uutisverkko).”

Yhdysvallat on jakautunut jyrkästi kahtia. Konservatiivit ja liberaalit ovat eri mieltä lähestulkoon kaikesta – talouspolitiikasta, ilmastonmuutoksesta, homojen oikeuksista ja abortista – eikä asialliselle keskustelulle jää tilaa. Tuntuu siltä, että ihmiset hakeutuvat myös asumaan tietyille alueille päästäkseen kaltaistensa joukkoon.

Sheila Leary kannattaa Obamaa.

Anne Learyn sisar Sheila Leary asuu Wisconsinin osavaltion pääkaupungissa Madisonissa parinsadan kilometrin päässä Chicagosta. Sheila on pesunkestävä demokraatti, hänen autonsa takapuskuriin on liimattu Obaman vaalitarra. Sheila ja Anne eivät puhu keskenään politiikasta, se johtaisi vain riitoihin.

Madison edustaa liberaalia Amerikkaa. Katukuva on pohjoiseurooppalainen, ihmiset liikkuvat polkupyörillä. Pihoilla näkyy Obaman ja senaattiin pyrkivän Tammy Baldwinin vaalijulisteita.

“Tammy on hyvin suosittu”, Sheila kertoo. “Hän on Wisconsinin ensimmäisen kongressiedustaja, joka myönsi julkisesti olevansa homoseksuaali.”

Madison on Tampereen kokoinen, pääosin valkoisen enemmistön asuttama yliopistokaupunki, jossa on 45 000 opiskelijaa. Madisonissa on asukaslukuun suhteutettuna enemmän filosofian tohtoreita kuin missään muualla Yhdysvalloissa.

Myös Sheila on yliopistoihmisiä. Hän opiskeli nuoruudessaan kieliä Stanfordin yliopistossa Kaliforniassa ja toimii nykyisin Wisconsinin yliopiston kirjapainon johtajana.

Sheila osallistuu vapaa-aikoinaan demokraattien vaalityöhön, sillä häntä hirvittää republikaanien politiikka. Hän on jakanut vaalilehtisiä ja soitellut ihmisille muistuttaakseen heitä äänestämisen tärkeydestä.

Republikaanien ja demokraattien voimasuhteet ovat olleet Wisconsinissa pitkään tasoissa, mutta presidentinvaaleissa republikaanit eivät ole menestyneet täällä sen jälkeen kun Ronald Reagan päihitti Walter Mondalen vuonna 1984. Viime vaaleissa Obama sai Madisonissa peräti 73 prosenttia äänistä.

“Kaikki olivat silloin innoissaan”, Sheila muistelee. “Obama vaikutti elegantilta ja älykkäältä George W. Bushin kaltaisen typeryksen jälkeen. Jopa monet republikaanit iloitsivat siitä, ettei rotukysymys jakanut enää ihmisiä.”

Mutta nyt tunnelma on muuttunut. Konservatiivit ovat niskan päällä. Varapresidenttiehdokas Paul Ryan on kotoisin Wisconsinista ja uusi kuvernööri Scott Walker edustaa teekutsuliikettä.

Keskiluokan asuinalue wisconsinilaisessa Mount Horebin pikkukaupungissa.

Sheilan mielestä Yhdysvaltain poliittinen tilanne on kärjistynyt nimenomaan teekutsuliikkeen takia. Hän syyttää erityisesti washingtonilaista lobbaria Grover Norquistia, jonka perustama verokapinaliike Americans for Tax Reform on radikalisoinut republikaanisen puolueen. Norquist on painostanut puolueen kongressiedustajat allekirjoittamaan sitoumuksen, jossa he lupaavat pidättyä verojen korotuksista kaikissa olosuhteissa.

“Hänen takiaan republikaanit eivät uskalla hyväksyä enää mitään kompromisseja”, Sheila sanoo. “He eivät suostu korottamaan veroja, vaikka julkinen talous olisi kuinka pahassa kriisissä.”

Sheila syyttää kärjistyneestä tilanteesta myös konservatiivista Fox-televisiokanavaa. Sen johtaja Roger Ailes toimi aikoinaan Richard Nixonin, Ronald Reaganin ja George Bush vanhemman neuvonantajana. Hän on tehnyt tärkeästä uutiskanavasta teekutsuliikkeen propagandavälineen.

“Uutisiin ei enää luoteta”, Sheila sanoo. “Kaikkein surullisinta on se, että ihmiset eivät ole enää kiinnostuneita totuudesta. Ilmapiiri on muuttunut hyvin vihamieliseksi niitä kohtaan, jotka ovat eri mieltä.”

Sheila Leary arvostelee voimakkaasti myös korkeinta oikeutta, joka vapautti pari vuotta sitten Yhdysvaltain vaalirahoituksen. Ehdokkaille annettavaa tukea rajoitettiin aikaisemmin monin tavoin, mutta nyt raha ratkaisee. Uudet vaalitoimikunnat, niin sanotut Super-Pacit, voivat kerätä ehdokkaille rajattomasti rahaa, eikä tukijoiden nimiä tarvitse julkistaa.

Sheilan mielestä kampanjamiljoonilla olisi paljon muutakin käyttöä. Hän kannattaa julkista sosiaaliturvaa ja Obaman terveydenhuoltouudistusta, joka tuo sairausvakuutuksen piiriin yli 30 miljoonaa amerikkalaista.

“On aivan hullua, että republikaanit vastustavat uudistusta”, Sheila sanoo. “Terveydenhuoltolakihan perustuu nimenomaan heidän alkuperäiseen ehdotukseensa.”

Sheilan veli Jim Leary, 62, on punavihreä vasemmistodemokraatti. Hänen mielestään Obama on saanut aikaan yllättävän paljon, sillä hän on joutunut työskentelemään vihamielisen, republikaanienemmistöisen edustajainhuoneen kanssa.

“Obama on vetänyt amerikkalaisjoukot Irakista ja pelastanut Yhdysvaltain autoteollisuuden”, Jim luettelee. “Hän on tunnustanut homojen oikeudet armeijassa ja tukenut samaa sukupuolta olevien oikeutta avioliittoon. Hän on aloittanut terveydenhuollon uudistamisen ja ryhtynyt kehittämään uusiutuvaa energiaa.”

Jim on Wisconsinin yliopiston folkloristiikan ja skandinaavisen kulttuurin professori. Hän asuu perheineen Mount Horebin pikkukaupungissa Madisonin länsipuolella. Hän harrastaa amerikansuomalaista kansanmusiikkia ja tuntee hyvin muusikko J. Karjalaisen. Hän on kirjoittanut takakannen tekstin Karjalaisen Paratiisin Pojat -albumiin.

Jim Leary on tällä hetkellä opetustehtävissä Reykjavikin yliopistossa, mutta tapaamme Mount Horebissa hänen pokerikavereitaan, kiinteistönvälittäjä Jack Pohlen, eläkkeellä olevan opettajan Joe Mirennan ja kirvesmies Todd Schultzin. He istuvat kantakapakassaan Grumpy Trollissa puhumassa politiikkaa.

Jack, Joe ja Todd ovat yksimielisiä siitä, että tämänkertaiset presidentinvaalit ovat poikkeuksellisen tärkeät. Yhdysvalloissa on meneillään arvokumous perinteistä liberaalia ajattelua vastaan, ja se täytyy estää.

“Konservatiivit hyökkäävät aborttioikeutta, homojen oikeuksia ja opettajien ammattiliittoja vastaan”, Joe Mirenna sanoo.

“He väittävät ajavansa tiukkaa budjettikuria, mutta tosiasiassa demokraatit ovat joutuneet toistuvasti tasapainottamaan budjetin republikaanien tuhlailun jälkeen. Bill Clinton onnistui tässä hyvin, hän rakensi ylijäämäisen budjetin.”

Todd Schultzin mielestä Yhdysvallat on pahemmin jakautunut kuin kertaakaan hänen elinaikanaan. Ylätason poliittiset riidat heijastuvat myös ihmissuhteisiin. Konservatiivit seurustelevat konservatiivien ja liberaalit liberaalien kanssa.

“Työskentelen kiinteistöalalla, useimmat työtoverini ovat republikaaneja”, Jack Pohle sanoo. “Kaikki ystäväni ovat kuitenkin liberaaleja.”

Joe Mirenna kertoo tapaavansa konservatiiveja vain jouluna ja muissa sukutapaamisissa.

“Annan heidän laukoa mielipiteitään ja purkaa ennakkoluulojaan. Itse istun hiljaa pöydässä ja kaivelen hampaitani.”

Obamalla ei ole mitään mahdollisuuksia konservatiivisissa etelävaltioissa kuten Alabamassa, Louisianassa, Mississipissä ja Texasissa, joissa puolustetaan konservatiivisia perusarvoja ja laajaa yksilönvapautta.

Texasilaisen Bexarin piirikunnan republikaanit ovat kokoontuneet San Antonion kaupungin laidalla sijaitsevaan meksikolaiseen ravintolaan kohottamaan vaali-intoa. Republikaanien nuorisoliiton paikallisjohtaja John Hall avaa tilaisuuden rukouksella, sitten julistetaan uskollisuutta tähtilipulle.

“Me amerikkalaiset uskomme yksilönvapauteen, mutta nyt meitä viedään kohti tiukkaa keskusvaltaa”, Hall sanoo.

Puolueosaston toiminnanjohtaja Marian Stanko vakuuttaa, etteivät republikaanit vastusta Obamaa ihonvärin takia vaan siksi, että hän on surkea johtaja.

“Sitä paitsi Obama vihaa Amerikkaa”, Stanko väittää. “Hän on viettänyt pitkiä aikoja ulkomailla, hän ei ymmärrä amerikkalaisia arvoja eikä elämäntapaa.”

Etelävaltojen perinteistä elämäntapaa voi hakea esimerkiksi Banderasta, joka sijaitsee tunnin ajomatkan päässä San Antoniosta. Bandera markkinoi itseään “Maailman cowboy-pääkaupunkina”, ja siltä se myös näyttää.

Banderassa järjestetään säännöllisesti rodeonäytöksiä, ja sen arkkitehtuuri on kuin suoraan lännenelokuvista. Cowboyhattuiset miehet istuvat keskustan baarissa, joissa soi 1940-50-lukujen kaihoisa country. Banderassa äänestetään republikaaneja, Obamalla ei olisi tänne mitään asiaa.

Bandera on nostalgiaa, mutta San Antonio edustaa nykyaikaista Texasia. Puolustusteollisuudesta ja turismista elävä miljoonakaupunki on liberaali saareke konservatiivisen osavaltion keskellä. Obama sai edellisissä vaaleissa 52 prosenttia kaupunkilaisten äänistä ja nyt odotetaan vähintään yhtä hyvää tulosta. San Antonion pormestarilla Julian Castrolla on ollut keskeinen rooli Obaman vaalikampanjassa – hän oli pääpuhuja demokraattien syyskuisessa puoluekokouksessa.

Annen, Sheilan ja Jimin isoveli Mike Leary, 63, on San Antonion päivälehden Express-Newsin vastaava päätoimittaja. Hän on maltillinen liberaali, mutta asemansa vuoksi hän ei ota kantaa kummankaan presidenttiehdokkaan puolesta.

Tapaamme lehden toimituksessa kuuluisan Alamon linnoituksen kupeessa. Täällä käytiin 1836 Yhdysvaltain historian merkkipaaluihin kuuluva Alamon taistelu, jossa meksikolaiset kukistivat texasilaiset joukot.

Mike Leary muutti Texasiin viime kesänä Philadelphiasta. Hänelle tarjottiin päätoimittajan paikkaa sen jälkeen kun hänelle oli myönnetty arvostettu Pulitzer-palkinto työstään Philadelphia Inquirer-päivälehden tutkivana toimittajana.

Miken mukaan Yhdysvaltain poliittinen umpikuja johtuu pohjimmiltaan perustuslaista. Eurooppalaisessa parlamentarismissa hallituksen tulee nauttia eduskunnan enemmistön luottamusta, mutta Yhdysvalloissa kongressi ei pysty kaatamaan hallitusta epäluottamuslauseella.

“Yhdysvaltain politiikka on perustunut perinteisesti kompromisseihin”, Leary sanoo. “Mutta nyt politiikasta on tullut hyvin ideologista. Se johtuu teekutsuliikkeestä, tosin Newt Gingrich aloitti suuntauksen jo Bill Clintonin presidenttikaudella.”

Mike Leary on kuitenkin toiveikas. Hän uskoo, että järki palaa ennen pitkää politiikkaan. Äänestäjien enemmistö vastustaa nykymenoa. Myös väestörakenteen muutos pakottaa republikaanit kompromissien tielle.

Muutoksen merkkejä on jo nähtävissä Texasissa. Republikaanit ovat hallinneet osavaltiota suvereenisti 30 vuotta, mutta San Antonio on demokraattien kaupunki. Se johtuu siitä, että kaupunkilaisten enemmistö on meksikolaisperäisiä latinoita, joista jopa 70 prosenttia äänestää demokraatteja. Tilanne pakottaa texasilaiset poliitikot yhteistyöhön yli puoluerajojen.

Mike ennustaa samanlaista muutosta liittovaltion tasolla. Yhdysvallat ei ole enää mustavalkoinen, se on muuttumassa kovaa vauhtia ruskeaksi. Joka neljäs amerikkalaislapsi syntyy latinoperheeseen, ja väestötieteilijät laskevat, että latinot muodostavat muutaman kymmenen vuoden kuluttua kolmanneksen Yhdysvaltain väestöstä.

Mike Learyn mielestä väestörakenteen muutokseen liittyvä dynamiikka kuuluu Yhdysvaltain hienoimpiin piirteisiin.

“Yhdysvallat uudistaa kansallisen identiteettinsä säännöllisin väliajoin”, hän sanoo. “Barack Obama presidenttinä on paras todiste tästä.”

Kansakunta tienhaarassa

Tiistaina 6. marraskuuta pidettävät presidentinvaalit osoittavat, mihin suuntaan maailman johtava valtio on menossa. Demokraatit haluaisivat rakentaa eurooppalaistyylistä hyvinvointivaltiota. Republikaanit vannovat pienen valtionhallinnon, vapauden ja yksilön vastuun nimiin.

Demokraatti Barack Obama ja republikaani Mitt Romney lähtevät vaaleihin lähes tasatilanteesta. Kysymyksessä on kuitenkin epäsuora valitsijamiesvaali, jossa osavaltiot ratkaisevat. Esimerkiksi The New York Timesin vaalianalyytikko Nate Silver ennustaa, että Obama voittaa 75 prosentin todennäköisyydellä.

Obama on vahvoilla Kaliforniassa, itärannikolla ja Illinoisissa. Alaska ja etelän konservatiiviset osavaltiot suosivat Romneya. Vaalit ratkaistaan yhdeksässä vaa’ankieliosavaltiossa, joista viidessä Obama johtaa.

Samaan aikaan valitaan kongressin edustajainhuone ja kolmannes senaatista. Republikaanien uskotaan säilyttävän enemmistönsä edustajainhuoneessa, mutta senaatista käydään tiukka kisa.

Aiheesta lisää

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 44/2012.