Lupa tappaa

Amerikkalaisessa kulttuurissa sekä poliisi että kansalainen saavat puolustaa itseään asein, myös tappavasti, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija.

suoraan sanoen
Teksti
Leena Sharma
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Poliisi surmaa Yhdysvalloissa noin tuhat ihmistä vuodessa. Suomessa poliisin luoteihin on kuollut yhdeksän ihmistä 20 viime vuoden aikana. Miksi luku on niin suuri, Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Maria Annala?

”Yhdysvaltalaisessa kulttuurissa pidetään voimankäyttöä oikeutettuna ihan eri tavalla kuin vaikkapa Suomessa. Siellä elää vahvana ajattelu, että itsepuolustukseksi saa ampua yhtä hyvin poliisi kuin tavallinen kansalainen. On olemassa oikeutettuja ampumisia ja tilanteita, joissa jopa kuuluu ampua tarkoituksena tappaa. Poliiseja koulutetaan ja ohjeistetaan tästä ideologiasta lähtöisin.”

“Jälkikäteen on usein vaikea todentaa, oliko kyseessä oikeutettu ampuminen vai ei, jos poliisi vakuuttaa toimineensa ohjeiden ja sääntöjen mukaan. Ja jos epäilty kuolee, on kuultavana vain poliisin versio tapahtuneestaTämän takia joillain poliiseillon varmasti matala kynnys käyttää väkivaltaa.”