Marokon ihmisoikeustilanne heikkenee – järjestö: hallituksen arvostelijoista tehtaillaan tekaistuja syytteitä

Human Rights Watchin mukaan Marokon sananvapaustilanne on heikentynyt selvästi vuodesta 2010.

sananvapaus
Teksti
Mika Horelli

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) tuoreen raportin mukaan Marokon hallitus painostaa poliittisia toisinajattelijoita yhä jyrkemmin.

Hallituksen keskeinen keino on poliittisten vastustajien leimaaminen keksityillä syytteillä rikollisiksi. Näin pyritään tuhoamaan esimerkiksi korruption arvostelijoiden uskottavuus. Toisinajattelijoita myös vakoillaan ja heidän läheisiään pelotellaan ja häiritään.

HRW:n raportti nostaa esiin 33-vuotiaan marokkolaisen journalistin Omar Radin tapauksen. Hänet pidätettiin heinäkuun lopussa vuonna 2020 ja häntä syytetään vakoilusta.

Radi joutui viettämään seuraavan vuoden tutkintovankeudessa ennen kuin oikeus tuomitsi hänet syylliseksi paitsi vakoiluun, myös muihin syytteisiin, jotka oli kasattu hänen niskaansa tutkintovankeusaikana. Näitä olivat muun muassa päällekarkaus ja raiskaus.