"Maasta tulee kuin huipputehokas magneetti", lupaa Boris Johnson – Britannia yrittää estää aivopakoa

Boris Johnson
Teksti
Mika Horelli

Samaan aikaan kun kansainväliset teknologiayritykset ilmoittavat yksi kerrallaan siirtymisestään muihin EU-maihin, myös Britanniassa toimivat ulkomaiset tutkijat ovat pakkaamassa laukkujaan omaa tulevaisuuttaan koskevan epävarmuuden takia.

Korkeasti koulutettujen ammattiliiton Prospectin alkuvuodesta julkaiseman tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa muiden EU-maiden insinööreistä ja tutkijoista on kertonut harkitsevansa lähtöä Britanniasta. Tällaisia henkilöitä on noin 175 000.

Keskeisiä syitä lähtöaikeisiin ovat työn jatkumisen epävarmuus, tutkimusrahoituksen ennakoidut leikkaukset ja maassa vuoden 2016 brexit-kansanäänestyksen jälkeen kasvanut muukalaisviha.

Tällä hetkellä Britanniassa tutkijoina työskentelevät muiden EU-maiden kansalaiset eivät tarvitse työlupaa ja pääministeri Boris Johnson on vakuuttanut, että maassa jo nyt laillisesti oleskelevat EU-kansalaiset saavat jäädä. Brexitin jälkeen maahan tutkijoiksi muuttamista suunnittelevat eurooppalaiset joutuvat kuitenkin samalle viivalle EU:n ulkopuolelta tulevien hakijoiden kanssa.