Maailman nopein jalaton mies ei päässyt ulos vankilasta – voi sittenkin saada syytteen murhasta

Viranomaiset halusivat eroon vartijoita pompottaneesta vainoharhaisesta supertähdestä.

Oscar Pistorius
Teksti
Hannu Pesonen

Oscar Pistorius, 28, on ehkä kaikkien aikojen kuuluisin vammaisurheilija. Samaan aikaan kun maailman yleisurheiluhuiput taistelivat kullasta ja kunniasta Pekingin MM-kisoissa, Pistorius kärsi katkeran kalkkiviivatappion kohua herättäneessä kamppailussaan Etelä-Afrikan oikeusviranomaisia vastaan.

Oikeusministeri Michael Masutha kumosi vankilaviranomaisten päätöksen päästää Pistorius ehdonalaiseen vankeuteen. Päätös tuli vain pari päivää ennen kuin hänen oli määrä siirtyä väkivaltaisten pitkäaikaisrikollisten ylikansoittamasta vankilasta ylelliseen kotiarestiin.

Paralympialaisten sankari ja oikeissakin olympialaisissa menestyksekkäästi jalkaproteeseillaan juossut “maailman nopein jalaton mies” tuomittiin lokakuussa 2014 viideksi vuodeksi vankeuteen törkeästä kuolemantuottamuksesta. Hän ampui kotonaan naisystävänsä Reeva Steenkampin ystävänpäiväniltana 14.2.2013. Oikeudenkäynnin värikkäitä juonenkäänteitä seurasi koko maailman media.

Etelä-Afrikkaa kuohuttaa nyt paljastus, että ehdonalaisviranomaiset päättivät jo keväällä vähin äänin päästää Pistoriuksen kärsimään loppuosa tuomiostaan ensin kotiarestissa ja sitten ehdonalaisessa heti, kun hän olisi istunut vankilassa kymmenen kuukautta.

Hänen oli määrä siirtyä tiukasti valvottuun mutta ylelliseen kotiarestiin Arnold-enonsa luksuspalatsiin pääkaupungin Pretorian liepeille.