Yhä tiukemmin solmussa

Yhdysvaltain politiikan umpisolmu tiukkenee. Demokraatit syyttävät Trumpia, mutta myös puolueen oma liikkumatila alkaa olla vähissä.

demokraatit
Teksti
Milka Valtanen

Donald Trump saapui kokoukseen kättelemättä ketään tai istumatta edes alas. Oli tarkoitus neuvotella demokraattipuolueen johtajien kanssa Yhdysvaltain suurista liikenneinvestoinneista keskiviikkona 22. toukokuuta.

Mutta juuri ennen tapaamista edustajainhuoneen puheenjohtaja, demokraattien Nancy Pelosi oli sanonut jotain hirveää, ”hirveää ja epäkunnioittavaa”. Hän oli syyttänyt julkisesti presidenttiä salailusta.

Kokous oli ohi kolmessa minuutissa. Presidentti marssi Valkoisen talon ruusutarhaan pitämään tiedotustilaisuutta.

”Tulin tänne neuvottelemaan demokraattien kanssa infrastruktuurista, vaikka en uskonut että he haluavat uudistaa infrastruktuuria tai tehdä mitään muutakaan, paitsi tutkia”, hän sanoi.