
Lentäviä pahvipommeja ja neuvostoaikaisia museolennokkeja – Ukraina kiihdyttää lennokki-iskuja Venäjälle
Lennokki-iskuilla on vaikutusta sodankäyntiin, mutta tuskin ratkaisevaa. Ne kohottavat myös ukrainalaisten moraalia.
Ukraina kiihdyttää drooneilla, eli miehittämättömillä lennokeilla tehtäviä iskuja Venäjällä. Keskiviikkoyönä Venäjä ilmoitti ampuneensa alas ainakin kahdeksan ukrainalaista lennokkia kuudella eri paikkakunnalla. Kyseessä on sodan laajin isku Venäjän alueelle.
Samaan aikaan iskuja tehdään koko ajan syvemmälle Venäjän alueelle. Yksi keskiviikon iskuista kohdistui Venäjän luoteiskulmassa Pihkovassa sijaitsevaan sotilastukikohtaan. Se sijaitsee lähes 700 kilometrin lentomatkan päässä lähimmästä Ukrainan rajasta ja vain 70 kilometriä Viron ja Venäjän rajasta.
Iskussa tukikohtaan vaurioitui ilmeisesti ainakin neljä venäläisten laskuvarjojoukkojen käyttämää Iljushin-kuljetuskonetta. Venäjä ei virallisesti ole vahvistanut Pihkovan iskuja mutta venäläisten sotabloggareiden julkaisemien tietojen mukaan tukikohtaan iskettiin yhtä aikaa jopa yli 20 lennokilla.
”Pihkova on niin kaukana, että iskussa todennäköisesti käytettiin perinteisiä polttomoottorilennokkeja”, arvioi maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan laitoksen tutkimusryhmän johtaja, insinöörimajuri Mika Nieminen.