Laittomia hakkuita tutkineita metsänvartijoita murhattu, lievempiä rikoksia satoja – Romanian aarniometsistä tuli taistelutanner

Laittomat hakkuut ovat valtava ongelma Romaniassa. Jokaista laillisesti kaadettua puuta kohden kaadetaan yksi puu laittomasti, kertoo ympäristöministeriöltä pimitetty tutkimustieto. 

hakkuut
Teksti
Tuukka Tuomasjukka

Noin kaksi kolmasosaa Euroopan jäljellä olevista luonnontilaisista sijaitsee Romaniassa, erityisesti Karpaattien vuoristossa. Nyt näitä metsiä uhkaavat laittomat hakkuut.

Kansalaisjärjestö Agent Greenin julkaisemien tietojen mukaan Romaniassa on enemmän laittomia kuin laillisia puuhakkuita. Maassa hakataan vuodessa 38 miljoonaa kuutiometriä puuta, joista laillisten hakkuiden osuus on 18 miljoonaa kuutiometriä. Laittomasti kaadettu puutavara päätyy muun muassa huonekaluteollisuuden käyttöön.

Uhattuina ovat metsien lisäksi niiden suojelijat.

Lokakuun aikana Romaniassa uutisoitiin kahdesta metsänvartijan murhasta. Kumpikin uhreista löytyi alueelta, jossa oli tehty laittomia hakkuita.

Toisessa tapauksista syyttäjä on pohtinut mahdollisuutta, että metsänvartija olisi ampunut itsensä vahingossa. Kyseisen syyttäjän asema on tosin jo ehditty kyseenalaistaa.