Kuolemantuomioita langetetaan video-oikeudenkäynneissä – korona-ajan oikeusturva huolettaa

Koronaviruksen myötä video-oikeudenkäyntejä käytetään joissakin maissa huomattavasti aiempaa laajemmin. Niitä on ulotettu koskemaan yhä vakavampia rikoksia.

koronavirus
Teksti
Mika Horelli

Singaporelainen tuomioistuin langetti 15. toukokuuta 2020 maan historian ensimmäisen kuolemantuomion videoyhteyden välityksellä, kun 37-vuotiaalle malesialaiselle Punithan Genasanille annettiin hirttotuomio vuonna 2011 tapahtuneen heroiinin salakuljetussyytteen seurauksena.

Singaporella on huumeiden salakuljetukseen nollatoleranssi. Maa on parin viimeisen vuosikymmenen kuluessa teloittanut satoja huumerikollisia, mukaan lukien kymmeniä ulkomaalaisia.

Kaupunkivaltiossa oli rekisteröity noin 30 000 koronavirustartuntaa 22. toukokuuta 2020 mennessä ja maan korkeimman oikeuden mukaan oikeudenkäynti järjestettiin videokokouksena kaikkien osapuolten turvallisuuden takaamiseksi.

 

Ihmisoikeusjärjestö  Human Rights Watchin mukaan myös afrikkalainen Nigeria on ryhtynyt jakamaan kuolemantuomioita video-oikeudenkäynneissä.