Kreikka: Velkakriisi uhkaa kärjistyä uudelleen

Vaalien voittajaksi ennustettu vasemmistopuolue Syriza haluaa romuttaa EU:n ja IMF:n saneleman vyönkiristysohjelman.

Kreikka ajautuu ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin, sillä maan parlamentti ei onnistunut maanantainakaan valitsemaan maalle uutta presidenttiä.

Kyseessä oli kolmas ja ratkaiseva yritys. Pääministeri Antonis Samaras yritti taivutella kansanedustajia äänestämään hallituksen ehdokasta, entistä EU-komissaaria Stavros Dimasia, mutta lopulta vain 168 edustajaa 300-paikkaisessa parlamentissa antoi hänelle tukensa. Valintaan olisi tarvittu 180 ääntä.

Vaalit järjestetään todennäköisesti tammikuun 25. päivänä. Markkinoilla pelätään niiden ajavan Kreikan uuteen rahoituskriisiin, sillä vaalien voittajaksi ennustettu radikaalin vasemmistopuolueen Syrizan johtaja Alexis Tsipras vastustaa Kreikan talouden vyönkiristysohjelmaa.

Ateenan pörssi kääntyi äänestyksen jälkeen jyrkkään laskuun.