Kreikan ulkoministeri kiistää läheiset suhteet Venäjän äärinationalistiin

EU:n ulkoministerit jatkoivat pakotteiden kestoa, Kreikka jarruttaa niiden laajentamista.

Kreikan ulkoministeri Nikos Kotzias kiistää julkisuudessa olleet tiedot läheisistä yhteyksistään venäläiseen professoriin Aleksandr Duginiin, jota pidetään suurvenäläisen nationalismin pääideologina ja presidentti Vladimir Putinin politiikan keskeisenä taustavaikuttajana.

Kotziasin ja Kreikan hallituksen muiden ministereiden Venäjän-suhteista kerrottiin torstaina muun muassa Suomen Kuvalehdessä. Tiedot perustuivat osittain brittiläisen Financial Times -lehden tietoihin. Samaan aikaan Twitterissä kiersi valokuva Kotziasista Duginin seurassa.

Kreikan ulkoministeriö toteaa tiedotteessaan, ettei Kotzias kutsunut Duginia luennoimaan Pireuksen yliopistossa järjestettyyn tilaisuuteen, kuten Financial Timesissa väitettiin. Kotziaksen mukaan hän ei ole myöskään matkustanut Moskovaan tapaamaan Duginia.

Kreikan ministereiden läheiset yhteydet Venäjään nousivat keskusteluun EU:n torstaisen ulkoministerikokouksen alla. Samaan aikaan tuli julkisuuteen tietoja, jonka mukaan Venäjä olisi myöntämässä Kreikalle merkittävän lainan.