Koulusurmat Yhdysvalloissa: Miksi Obama ei rajoita aseiden käyttöä?

Tulevaisuudessa asepolitiikka on entistä sallivampaa, arvioi tutkija.

ampuma-aselaki
Teksti
Kukka Mäenpää
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on moneen kertaa puhunut maan aselakien tiukentamisen puolesta, mutta tuloksetta.

Obama ei pysty presidentin valtuuksilla tekemään lainvoimaisia päätöksiä, vaan tarvitsisi kongressin ja korkeimman oikeuden tuen. Aseenkanto-oikeus on kirjattu Yhdysvaltojen perustuslakiin.

Republikaanit ovat perinteisesti vastustaneet aselain kiristämistä. Nykyrepublikaaneille aseenkato-oikeus symboloi vapautta, amerikkalaista elämäntapaa ja turvallisuuden tuottamista. Sen rajoittaminen on ”epäamerikkalaista”.

”Vaikka demokraatit saisivat suuren enemmistön kongressiin ja presidentti olisi demokraatti, korkein oikeus voisi kumota suunnitelmat lain peruslain vastaisena”, kertoo ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista.