Koronapandemia kiihdytti antiikkiesineiden salakauppaa: varastettua tavaraa myydään jopa Facebook-ryhmissä

Poikkeustila on heikentänyt kulttuuriaarteiden vartiointia ja lisännyt houkutusta ryöstelyyn. Tilanne on pahin köyhissä Afrikan ja Lähi-Idän maissa.

arkeologia
Teksti
Heikki Salmela
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kultakolikoita, egyptiläisten sarkofagien kansia, pronssipatsaita, roomalaisia öljylamppuja, ruukkuja, koruja, veistosten osia…

Tammikuussa Israelin poliisi, veroviranomaiset ja maan muinaismuistovirasto IAA tekivät iskun antiikkiesineiden salakauppaliigan varastoihin Keski-Israelissa. Iskussa pidätettiin kolme epäiltyä ja takavarikoitiin tuhansia laittomasti hankittuja muinaisten käsityöläisten taidonnäytteitä.

Takavarikoituja esineitä oli niin paljon, että viranomaiset tarvitsivat kuorma-auton niiden kuljettamiseen.

Israelilaistutkijoiden ensiarvion mukaan artefaktit olivat peräisin Israelista, Kreikasta ja Italiasta, Mesopotamian alueelta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Vanhimmat esineet ajoitettiin 900-luvulle eKr.

”Monet niistä voisivat olla esillä museoissa”, IAA:n lausunnossa todettiin.