Korona ei hellitä, mutta marraskuussa amerikkalaisten pitäisi uskaltaa äänestää – Kirjeäänestys auttaisi, mutta Trumpille se ei käy

Presidentti Trump väittää kirjeäänestyksen johtavan vaalivilppiin. Väitteen tueksi ei ole todisteita. Postiäänten määrä saattaa kuitenkin aiheuttaa ongelmia.

äänestäminen
Teksti
Milka Valtanen

Yhdysvaltain presidentinvaaleista on tulossa terveydelle vaaralliset.

Maassa, jossa äänestyskoppeihin on jonotettava tunteja, on edelleen maailman eniten koronavirustartuntoja. Vaalipäivään on enää kolme kuukautta, ja jonottamisesta on tullut riski, jota kaikki eivät halua ottaa.

Yhdysvalloissa ei ole samanlaista ennakkoäänestysjärjestelmää kuin Suomessa. Ennen vaalipäivää äänestäminen on mahdollista, mutta se tapahtuu yleensä postitse.

Esimerkiksi Pohjois-Carolinassa kirjeäänestäjäksi ilmoittautuneiden määrä on nelinkertaistunut tavallisesta. Ilmoittautuneet saavat kotiinsa äänestyslipukkeen, täyttävät sen määräpäivään mennessä ja palauttavat postilla. Ei jonoja, ei tartuntariskiä ruuhkaisilla vaalipaikoilla.

Kirjeäänestämiseen liittyy kuitenkin paljon sääntöjä ja rajoituksia, jotka vaihtelevat osavaltioittain. Moni osavaltio helpotti äänestämistä kevään esivaaleissa, määräajaksi. Nyt osavaltiot haluaisivat tehdä muutoksista pysyviä.