Kolumbia purkaa kaivoslupia

Suomi tiukentaa yritysten valvontaa.

kaivokset
Teksti
Hannu Pesonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kolumbialainen hovioikeus on mitätöinyt 11 suuren kultakaivosyhtiön toimilupia Chócon maakunnassa ja määrää ne palauttamaan yli 500 neliökilometriä maita asukkaille. Joukossa on maailman toiseksi suurin kullantuottaja AngloGold Ashanti.

Chóco on Kolumbian yli 50 vuotta jatkuneen sisällissodan polttopiste. Ulkomaiset ja laittomat paikalliset kaivosyhtiöt ovat vallanneet sieltä runsaasti tuotantoalueita. Yhtiöitä syytetään laajoista ympäristötuhoista ja elinolojen pilaamisesta (SK 46/2013).

Päätös vahvistaa myös Suomen aietta tiukentaa Kolumbiassa toimivien yritysten yhteiskuntavastuun valvontaa. ”En ole kuullut, että suomalaisyrityksillä olisi toimituksia laittomiin kaivoksiin”, sanoo ulkoministeriön Latinalaisen Amerikan yksikön päällikkö Roy Eriksson.

Keväällä 2013 silloisen ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok) johtama liikemiesvaltuuskunta vieraili Kolumbiassa, ja maahan perustettiin viennin edistämiseen keskittyvä suurlähetystön yhteystoimisto.