Kiina ja USA nokakkain - vaara kasvaa Tyynellämerellä

Kiina pystyy mobilisoimaan ainakin 20 miljoonaa sotilasta, arvioi tutkija Markku Salomaa.

asevoimat
Teksti
Markku Salomaa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ensimmäinen läheltä piti -tilanne Kiinan ja Yhdysvaltojen laivastojen välillä nähtiin 5. joulukuuta.

Amerikkalainen ohjusristeilijä USS Cowpens joutui väistämään päälle tulevaa Kiinan lentotukialusta Liaoningia kiistellyllä Etelä-Kiinan meren alueella.

Liaoningin vanavedessä tuli myös toinen kiinalainen sota-alus.

Laivastojen esikunnat ovat nyt selvitelleet, mitä tapahtui.

Kiina väittää aluetta omakseen, mitä puolestaan Japani, Etelä-Korea ja Yhdysvallat eivät ole hyväksyneet.