Kidutusta, raiskausta, mielivaltaa: Venäjän vankiloiden ongelmat alkavat jo oikeudesta, sanoo vankien auttaja

Olga Romanova perusti vankien oikeuksia ajavan järjestön. Venäjän vankilajärjestelmä on hänen mukaansa vanhentunut ja suhteettoman kallis.

vankila
Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäjän vankiloista on kuulunut vuonna 2018 ikäviä uutisia: Aktivistia kidutettiin, liikemies raiskattiin ja kidutettiin kuoliaaksi, videolla joukko vartijoita hakkaa pöydällä makaavaa vankia, vankileirille joutunut suomalaismies kertoi, kuinka rikollispomot pitivät järjestystä.

Paljastuneet kidutustapaukset ovat jäävuoren huippu, sanoo Olga Romanova, joka on perustanut vankien oikeuksia ajavan kansalaisjärjestön. Sen nimi, Rus sidjašaja, voidaan kääntää istuvien Venäjäksi.

Järjestö on Venäjällä tuomittu ulkomaiseksi agentiksi. Venäjän lakien mukaan ulkomaisten agenttien listalle voidaan luokitella ulkomailta rahoitusta saavat järjestöt, laitokset ja yritykset, jotka osallistuvat poliittiseen toimintaan. Romanova onkin nyt maanpakolaisena Sakassa.

Saksassa asumisen Romanova kokee välivaiheeksi ennen paluuta kotimaahan. Kansalaisjärjestön työ vangittujen puolesta ei ole lakannut vaan se jopa laajenee.

Hän toteaa, että vankilakidukset eivät ole uusi asia.