Kemiallisten aseiden matka: Syyriasta mafian satamaan Italiassa

Myrkkylastia suojaamassa on myös suomalaissotilaita.

’Ndrangheta
Teksti
Hannu Pesonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamispaikaksi kunnostettu Yhdysvaltain laivaston rahtialus Cape Ray on saapumassa työpaikalleen Välimerelle kahden viikon Atlantin-ylityksensä jälkeen.

Aluksessa tuhotaan Syyrian kemiallisten aseiden vaarallisimmat aineet, joita käytetään tappavien sinappikaasun ja sariinin valmistuksessa. Pohjoismainen alusosasto kuljettaa kemikaalit Etelä-Italiassa sijaitsevaan Gioia Tauron satamaan, jossa ne siirretään Cape Rayhin. Rahtialukset ovat hakeneet toistaiseksi kaksi yhteensä vajaan 20 tonnin kemikaalilastia lähtösatamasta Syyrian Latakiasta. Tuhottavia aineita on Syyriassa arviolta 1 000–1 300 tonnia.

Kerätty myrkkylasti odottelee tuhoajaansa merellä sota-alusten suojaamana. Sen turvallisuutta varmistaa kahdeksan suomalaissotilaan joukko Suojelun erikoisosastosta, joka on joulukuun puolivälistä asti ollut sijoitettuna tanskalaiselle fregatille Esbern Snarelle.

”Molemmat lastaukset sujuivat suunnitellulla tavalla. Turvallisuustilanne satamassa on hyvä, varsinkin nyt kun norjalais- ja tanskalaisalusten lisäksi Britannian, Kiinan ja Venäjän sota-aluksia on liittynyt suojaamaan toimia. Perusongelma on saada materiaali sotaa käyvien osapuolten keskeltä Latakiaan”, sanoo suomalaisosaston yhteysupseerina Kyproksen Limassolissa toimiva majuri Mikko Illi.