Katalonian kansanäänestyksen lopputulos: Itsenäisyyttä tuskin luvassa – laajempi itsehallinto ehkä
Pääministeri Rajoyn tiukka linja ei toimi. Espanjan valtapuolueet saavat syyttää Katalonian tilanteen kiristymisestä itseään.
Operaatio Anubis teki kymmenessä päivässä sen, mitä siltä vaadittiin.
Niin ainakin Enric Millo, Espanjan hallituksen ylin virkamies Kataloniassa, uskoi vielä kansanäänestyksen aattona lauantaina 30. syyskuuta.
Hallituksen tehoiskun piti estää Katalonian itsenäistymistä koskeva kansanäänestys.
Muualta Espanjasta lähetetetyt kansalliskaartin ja poliisin yksiköt olivat sulkeneet ja eristäneet 1 300 kaikkiaan 2 315 äänestyspaikasta. Ne olivat penkoneet Katalonian kapinallisen aluehallinnon Generalitatin viestikeskuksen, lamauttaneet verkkoäänestysohjelmat ja katkoneet digitaaliset yhteydet äänestyspaikoille.
Kymmenen miljoonaa äänestyslippua ja tuhansia vaaliuurnia oli takavarikoitu virastoista, kirjapainoista ja jakeluyhtiöistä. Kansanäänestyksen tärkeimpiä puuhamiehiä oli pidätetty.
Barcelonan edustalla kellui kaksi suurta asuntolaivaa, yksi Tarragonassa. Ne majoittivat 6 600 poliisia ja kansalliskaartilaista. Kaikkiaan 16 000 henkeä oli valjastettu estämään äänestystä.
Katalonian aluehallintoa johtavan Carles Puigdemontin lupaus uskottavasta kansanäänestyksestä on mahdoton toteuttaa, Enric Millo tiedotti pääministeri Mariano Rajoyn johtamalle hallitukselle Madridiin.
Yksi harkitsematon sohaisu voi kärjistää repeämisen liian pitkälle.
Mutta Katalonia ei taipunut. Sunnuntaiaamuna 1. lokakuuta aluehallinto kehotti äänestäjiä tulostamaan äänestyslippunsa itse ja äänestämään millä tahansa avoinna olevalla äänestyspaikalla.
2,2 miljoona äänioikeutettua 5,3 miljoonasta lähti pikaisesti käyttöön otetuille muoviuurnille.
Syntyi kaaos äänestäjien, heitä tukevien väkijoukkojen ja kansalliskaartin sekä poliisin välillä.
Kuvat mellakkapoliisista pamputtamassa äänestäjiä suojelevia palomiehiä, repimässä naisia hiuksista ja murjomassa vanhaa señoraa levisivät sosiaalisessa mediassa ja kansainvälisissä uutisvälineissä.
Yli 800 äänestämään pyrkineen kansalaisen ja sivustakatsojan sekä 30 poliisin loukkaantuminen mellakoissa tekivät tyhjiksi pääministeri Rajoyn puolustelut, että hallitus oli toiminut oikein ja maltillisesti ja poliisi päättäväisesti mutta kohtuullisesti.
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Zeid Ra’ad Al Hussein vaati heti vaaleja seuraavana päivänä Espanjaa päästämään maailmanjärjestön ihmisoikeustarkkailijat tutustumaan tilanteeseen ja suorittamaan ”perinpohjaisia, riippumattomia ja puolueettomia tutkimuksia kaikista väkivallanteoista”.
Espanjan hallitusta on arvosteltu, että se teki nyt pahimman virheen sitten diktaattori Francisco Francon neljän vuosikymmenen yksinvallan.
Äänestyspäivän kolhut ja mustelmat saattavat silti osoittautua hinnaksi, joka sekä Espanjan että Katalonian kannatti maksaa.
Espanjan on pakko etsiä uusia ratkaisuja suhteessaan irti pyristelevään Kataloniaan.
Hallituksen siunaama väkivalta aiheutti tyrmistystä katalonialaisten lisäksi myös muissa espanjalaisissa. Madridin valtalehtien kommenttipalstat olivat täynnä järkyttyneitä ja suuttuneita mielenilmaisuja, joissa todettiin, että väkivalta oli kohtuutonta ja neuvottelut ainoa oikea tie.
Kävi myös selväksi, että pääministeri Rajoyn jyrkkä linja ei ole ratkaisu. Katalonian itsenäistymispyrkimykset eivät haihdu sillä, että kansanäänestys tukahdutetaan väkivaltaisesti.
Lisäksi selvisi, että tulenarat tilanteet eivät etene loogisesti vaan voivat luiskahtaa käsistä hallitsemattomasti.
Yksi harkitsematon sohaisu voi kärjistää repeämisen liian pitkälle.
Hallituksella tuskin on halua tai uskallusta kurittaa ”laillisesti” koko Katalonian aluehallintoa, yli 750 kunnan ja kaupungin johtoa ja paikallisia poliisivoimia, joita se on syyttänyt virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä. Hallituksen mukaan paikalliset poliisit pääasiassa katselivat sivusta äänestyksen etenemistä.
Siksi ulospääsy on löydettävä ennen uutta kriisitilannetta.
Rajoyn vankin poliittinen ominaisuus on jääräpäisyys.
Katalonian ja Espanjan välillä ei ole pitkään aikaan ollut kyse siitä, mistä neuvotellaan. Kyse on siitä, voidaanko neuvotella mistään.
Rajoy on muodollisesti oikeassa ja toimii lain puitteissa. Espanjan perustuslaki vuodelta 1978 antaa hallitukselle yksinoikeuden järjestää kansanäänestyksiä eikä salli minkään alueen erota tai yrittää erota valtakunnasta.
Rajoy on toteuttanut näkemystä piirulleen ja enemmänkin. Hänet tunnetaan ahdasmielisenä ja pitkävihaisena konservatiivina, jonka vankin poliittinen ominaisuus on jääräpäisyys. Sillä hän on pitänyt itsensä ja oikeistolaisen kansanpuolueen PP:n vallassa vuodesta 2011 lähtien ja keskittänyt kaudellaan entistä enemmän hallintovaltaa Madridiin.
Rajoy ei ole ollut valmis hyväksymään pienintäkään myönnytystä tai kompromissia Katalonian aseman kohentamiseksi – päinvastoin.
Katalonialla oli parlamentti jo 1000-luvulla, aiemmin kuin Britannialla, ja Carles Puigdemont kutsuu itseään alueen 130. presidentiksi. Katalonia oli kauan löyhässä liittosuhteessa Espanjaan, kunnes menetti lopullisesti itsehallintonsa vasta 1714.
Espanjan sisällissodassa 1936–1939 Katalonia ja sen pääkaupunki Barcelona olivat Francoa vastustaneen tasavaltalaishallituksen ja sen armeijan vankimpia ja kiihkeimpiä tukipylväitä.
Franco kosti. Hänen diktatuurinsa kielsi ja tukahdutti kaiken alueellisen kansallismielisyyden. Katalonian lipun ja muiden kansallistunnuksien näyttäminen, katalaanin puhuminen tai itsehallinnon mainitseminen johtivat rangaistuksiin.
Kun Espanjan diktatuuri Francon jälkeen purettiin, vuoden 1978 perustuslaki antoi peräti 17 alueelle itsehallinnon. Se tapahtui pakosta: muuten uusi kansanvaltainen Espanja olisi romahtanut alkutekijöihinsä.
Toinen vaihtuu: Rajoyn linja tai Espanjan pääministeri.
Espanjan molemmat vanhat valtapuolueet, Rajoyn PP ja sosialistipuolue PSOE saavat syyttää Katalonian kriisin kärjistymisestä itseään.
Sosialistien valtakaudella 2004–2011 hallitus ohjaili perustuslakituomioistuinta kahdesti kumoamaan suuren osan autonomiasta, jonka Katalonia oli saanut diktatuurin päätyttyä.
Vuonna 2011 valtaan noussut Rajoy valjasti perustuslakituomioistuimen kumoamaan Katalonian itsehallintoasemaan uudestaan laaditut kohennukset huolimatta siitä, että parlamentti oli jo ne hyväksynyt.
Noin 7,5 miljoonan asukkaan alue on nyt lakiteknisesti juuttunut kansakunnan ja valtakunnan välimaastoon, josta Espanja ei aio päästää sitä etenemään.
Ei ainakaan Rajoy.
Mutta myös hänen vastapelurinsa Puigdemont on särmikäs ja tavoitteitaan eteenpäin jyräävä poliitikko.
Puigdemont lupasi järjestää kansanäänestyksen puolessatoista vuodessa, kun hänen johtamansa itsenäisyysmielisten puolueiden liitto nousi valtaan tammikuussa 2016.
Sen hän on nyt tehnyt.
Puigdemontin valtakaudella Katalonia on kehittänyt itselleen valtion tunnusmerkkejä ja rakenteita: ulkomaan edustustoja, keskuspankkia, verohallitusta ja poliisivoimia.
Lisäksi Katalonian nykyjohto on jo pitkään tähdentänyt, ettei Espanjan perustuslaki enää sido sitä eikä Espanjalla ole syyte- tai rankaisuvaltaa aluehallinnon päätöksiä toteuttaviin katalonialaisiin.
Rajoy on ilmoittanut, että jos uhmaaminen jatkuu, Espanja peruuttaa Katalonian itsehallinnon ja ottaa alueen suoraan valvontaansa perustuslain 155. pykälän antamilla valtuuksilla.
Se olisi hyppy vaaralliseen tuntemattomaan. Pykälää ei ole koskaan käytetty. On epäselvää, miten hallitus voisi saattaa sen käytäntöön ja mitä se maksaisi.
Viime sunnuntaina peräti 92 prosenttia katalonialaisista äänestäjistä kannatti alueen itsenäistymistä.
Puigdemont ei peräänny kannastaan, että kyllä-äänten voitto on antanut aluehallinnolle oikeuden julistaa Katalonia itsenäiseksi.
Yhtä varmasti Rajoyn hallitus kumoaa julistuksen laittomana.
Mutta jotain on tehtävä, muutoin Katalonia hakee uudestaan ja uudestaan oikeutta lailliseen kansainvälisen yhteisön hyväksymään kansanäänestykseen.
Joko Rajoyn on muutettava linjaansa tai Espanjan pääministeriä.
Rajoy on jyrkkyydellään kasvattanut oleellisesti Katalonian itsenäisyyshankkeen kannatusta. Tämä on huomattu Espanjan muissa pääpuolueissa. Niillä on hyvät mahdollisuudet yrittää Rajoyn syrjäyttämistä.
Pääoppositiopuolueiden johtajat, PSOE:n Pedro Sanchéz ja uuden populistipuolueen Podemosin Pablo Iglesias ovat jo antaneet ymmärtää, että nykyhallituksen tilalle on saatava kokoonpano, joka pystyy paremmin neuvottelemaan Katalonian kanssa.
Sánchez vakuuttaa sosialistien silti pitävät tiukasti kiinni yhtenäisestä Espanjasta. Podemosin mielestä Katalonialla on ollut oikeus järjestää kansanäänestys.
Espanjan hallituksen neuvotteluvara – jos se haluaa neuvotella – löytyy Katalonian itsenäisyyttä kannattavien ja vastustavien tasavahvasta tilanteesta.
Vaikka kansanäänestyksen järjestämistä kannatti jopa 85 prosenttia katalonialaisista, moni heistä tahtoo vain saman oikeuden, jonka Britannia myönsi Skotlannille – mahdollisuuden antaa ei-äänen.
Kansanäänestyksen pitämisestä ja sen tuloksen hyväksymisestä yksinkertaisella äänten enemmistöllä päätti 72 edustajaa alueparlamentin 135 edustajasta. Heinäkuussa Puigdemont erotti kaikkiaan neljä aluehallituksen ministeriä, jotka epäilivät kansanäänestyksen oikeutusta.
Itsenäisyysliike on vedonnut katalaanien sydämen lisäksi lompakkoon. Se on muistuttanut, että katalaanit ahkeroivat kokoon viidesosan Espanjan taloustuotannosta ja neljänneksen viennistä, mutta saavat Madridilta vain kymmenesosan valtion budjettivaroista.
Kansalaisuuden vaihtaminen ja EU-etujen menettäminen ei kuitenkaan ole kaikkien katalonialaisten mieleen, varsinkaan kun kansainväliset rahoitus- ja luottoluokituslaitokset rankaisisivat uutta epävaltiota armotta.
Jos Katalonia saisi oikeuden omaan vero- ja budjettipolitiikkaan, itsenäistymishankkeen kannatus liukenisi todennäköisesti nopeasti. Juuri sen Rajoy on torjunut jyrkästi.
Todelliseksi kompromissiratkaisuksi nouseekin laajempi itsehallinto, samanlainen, jonka Saksan liittotasavalta tarjoaa alueilleen. Silloin Katalonia saisi päättää verotulojensa käytöstä. Se – toisin kuin itsenäisyys – kelpaisi selvälle enemmistölle katalonialaisista. Se on myös malli, jonka Espanjan valtapuolueista PSOE ja Podemos voisivat hyväksyä.
Mutta voiko Rajoy – edes nyt?