"Kaikki ovat vain hiljaa ja pelkäävät" – Afganistanin presidentti pakeni, Suomi kiirehtii omiensa evakuointia

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) mukaan Taliban on edennyt paljon nopeammin kuin missään kansainvälisissä arvioissa osattiin ennakoida.

Afganistan
Teksti
Katri Merikallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Useiden lähteiden mukaan Afganistanin presidentti Ashraf Ghani on lähtenyt maasta. Presidentin mukana lähtivät hänen keskeiset avustajansa.

Aiemmin päivällä sunnuntaina 15. elokuuta maan puolustusministeri Bismillah Mohammadi sanoi, että presidentti on antanut hänelle oikeudet neuvotella kriisi maan poliittisen johdon kanssa.

Talibania lähellä olevat lähteet sanovat, että maan johdon kanssa on sovittu, että Ghani eroaa sen jälkeen, kun valta on luovutettu väliaikaiselle hallitukselle.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Ghani olisi matkustanut Tadžikistaniin. Lisäksi kerrotaan, että Yhdysvallat ja Saksa ovat siirtäneet edustustonsa Kabulin lentokentälle.