Janet Yellen ensimmäisenä naisena Fedin johtoon
Tärkein tavoite on työttömyyden vähentäminen.
Yhdysvaltain keskuspankki Fed saa historiansa ensimmäisen naispuolisen pääjohtajan, kun Janet Yellen, 67, aloittaa tehtävässään maanantaina 3. helmikuuta.
Presidentti Barack Obama nimitti Yellenin tehtävään lokakuussa, ja senaatti vahvisti nimityksen tammikuussa.
Yellen on ensimmäinen demokraattinen pääjohtaja Fediä vuosina 1979−1987 johtaneen Paul Volkerin jälkeen. Obaman alkuperäinen suosikki, Larry Summers vetäytyi puheenjohtajakisasta syyskuussa demokraattien vasemmiston vastustuksen vuoksi.
Yellen on koulutukseltaan taloustieteen tohtori, ja hän toimi presidentti Bill Clintonin talousneuvonantajana vuosina 1997–1999. Hän oli San Franciscon keskuspankin pääjohtaja vuosina 2004–2010 ja sen jälkeen Fedin varapääjohtaja.
Nyt eläkkelle siirtyvä Ben Bernanke luotsasi Yhdysvaltain keskuspankkia vuodesta 2006. Viimeiset kuusi vuotta olivat poikkeuksellisen vaikeat, kun Yhdysvallat yritti ponnistella pinnalle finanssikriisin aiheuttamasta taantumasta.